Olin väärässä

0

Tulevat kuntavaalit on täällä Ukissa saaneet lempinimekseen ”Sihy-vaalit”. Viime kuntavaalit Turussa olivat ”toriparkki-vaalit”, vaikka päätös toriparkin rakentamisesta oli jo tehty aikaa sitten.

Toriparkki herätti paljon tunteita puolesta ja vastaan ja siitä riitti puhetta sekä lehtikirjoituksia useiden vuosien ajaksi. Samoja elementtejä ja tunteita puolesta sekä vastaan löytyy myös Ukissa käytävästä Sihy-keskustelusta.

Asioista saa ja pitääkin olla eri mieltä. Parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ei päästä, jos asioista oltaisiin aina samaa mieltä. Ehdokkaan ja etenkin valtuutetun on hyvä osata sanoa oma mielipiteensä selkeästi ja yksinkertaisesti. Omassa kannassaan on myös hyvä pysyä, sillä se ei herätä luottamusta mikäli äänestää toisaalla kyllä ja toisaalla ei.

Omaa mielipidettä sekä kannassa pysymistä tärkeämpää on myöntää, jos on ollut väärässä. Tämä on muuten vaikeaa! Itse en pysty koskaan myöntämään miehelleni, että olin väärässä.

Työelämässä sitä taas on ollut pakko harjoitella ja nykyään pystynkin tuomaan esiin, jos mielipiteeni on muuttunut tai olen ollut väärässä jonkin asian suhteen. Jos mielipiteeni muuttuu, olen todennäköisesti saanut mielipiteeni tueksi jotakin uutta tietoa, joka on muuttanut kantaani kyseessä olevaan asiaan.

Politiikassa tärkeintä ei ole olla aina oikeassa. Tärkeintä on, että asiat tulevat hoidettua oikein ja yhdessä tehtävät päätökset perustuvat oikeaan tietoon.

Väärässä olemisen lisäksi lähes yhtä hankalaa on myöntää, että ei tiedä jotain asiaa. On kuitenkin mahdoton vaatimus, että meistä kukaan tietäisi kaikesta kaikkea saatika ymmärtäisi kaikkea saamaansa tietoa.

Kenenkään, edes luottamustehtävää hoitavan henkilön, ei tarvitse tietää kaikkea, mutta hänen pitää pyrkiä ottamaan asioista selvää. Se lienee poliitikon tärkein tehtävä. En tiedä, mutta otan selvää – on lause, joka olisi kaikkien hyvä harjoitella.

Itse olin väärässä niin toriparkin kuin Uudenkaupungin suhteen. Vuonna 2017 Tuu messiin -messuilla totesin, etten tule koskaan muuttaman Ukiin ja tässä sitä ollaan. En myöskään pitänyt Turun toriparkkia kovinkaan järkevänä investointina, mutta näin jälkikäteen voin todeta olleeni senkin asian suhteen väärässä.

Turussa on ollut monta epäonnistunutta rakennushanketta, mutta toriparkki ei lukeudu niihin. Se on loistava esimerkki keskustan elävöittämisestä ja vetovoiman lisäämisestä. Samalla tavalla Sihy tulee olemaan meille kaupunkimme elinvoimaa sekä vetovoimaa lisäävä hanke.

Suosittelen lämpimästi kaikille väärässä olemisen myöntämistä. Se voi parhaimmillaan muuttaa niin yhteistä kaupunkiamme kuin koko elämäämme!

Laura Kontu