Kesä tuo muutoksia Lounais-Suomen poliisilaitoksen asiakaspalvelun aukioloaikoihin niin poliisipäivystyksessä kuin lupapalveluissa. Uudenkaupungin ja Salon poliisiasemilla kyse on pysyvistä muutoksista. Uudenkaupungin poliisipäivystys palvelee nyt kahtena päivänä viikossa entisen neljän sijaan.
– Toimenpiteillä pyrimme siihen, että asiakkaat saavat ilmoitettuina aukioloaikoina aina häiriötöntä palvelua. Muuna aikana pystymme kohdentamaan käytettävissä olevaa resurssia paremmin muun muassa rikostutkintaan, kertoo rikosylikomisario Juha Kainonen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Päivystysmuutosta on vauhdittanut asioinnin siirtyminen myös poliisiasioissa verkkoon aiempaa enemmän.
Tämän lisäksi Uudenkaupungin poliisiasema on kokonaan suljettu heinäkuun ajan.
Akuuteissa tilanteissa poliisi neuvoo aina soittamaan hätänumeroon 112.