Ehdokashaastattelu: Pyhämaan martta ehdokkaaksi

0
Harvan ehdokkaan kännykästä löytyy kuvia karitsoista. Petteri Pitkämäki esittelee kuvasta Muumipeikon ja Nipsun.

Petteri Pitkämäen tuntevat Pyhämaassa kaikki. Missä ikinä tapahtuukin, Pitkämäki on paikalla. Pyhämaassa on pieni aktiivinen porukka, joka on mukana kaikessa. Pyhämaalaiset kuitenkin tietävät, että Pitkämäki on poikkeuksellisen energinen.

Kun Pyhämaan martat olivat jäämässä ilman puheenjohtajaa, Pitkämäki otti homman hoitoonsa. Nyt hänet tunnetaan Pyhämaan marttana tai mattina, kuten martoissa miesjäseniä kutsutaan. Pitkämäellä on useita muitakin luottamustehtäviä. Myös maatalouslomittajan työ vie aikaa: työpäivät ovat pitkiä ja epäsäännöllisiä. Työpaikka on siellä, missä maatalouslomittajaa tarvitaan. Työmatkaan voi mennä tunti per suunta ja maatilalla on käytävä kahdesti päivässä tekemässä työt. Ei siinä välissä paljon omaa aikaa jää.

Jossain välissä mies ehtii kuitenkin myös harrastaa liikuntaa: uintia, polkujuoksua, maantiejuoksua ja maastopyöräilyä. Pitkämäki on intohimoinen ikiliikkuja, ei hän paikallaan osaa ollakaan.

– Menen aamulla kuudelta uimahallille ja uin kolme kilometriä. Sitten on aikaa muille asioille, Pitkämäki sanoo, kun häneltä kysyy, miten hän ehtii kaiken.

– Mutta taitaa mulla olla vuorokaudessa myös 27 tuntia, hän naurahtaa.

Pitkämäki on muuttanut elämässään 17 kertaa. Hän asui pitkään Helsingin keskustassa ja teki töitä ravintola- ja hotellialalla. Sitten suurkaupunkilaiselämä alkoi tympiä ja hän halusi muuttaa maalle.

Mies on asunut Kuopiossa ja Alavudella. Kun Alavudella tarvittiin karjanhoitajaa, hän päätti hakea paikkaa, kun on aina pitänyt eläimistä. Pitkämäki sai työn ja niin ammattikin vaihtui.

Tarina Pyhämaahan muutosta on pitkä ja sekava, Pitkämäki kuittaa sen kertomalla vain, että tutustui Pyhämaassa asuvaan ihmiseen, joka aina kehui kylää. Kun hän kävi Pyhämaassa, hän ihastui erityisesti Pyhämaan yhteisölliseen ilmapiiriin. Pikkuhiljaa ystäväpiiri Pyhämaassa alkoi laajeta ja mielessä alkoi muhia, että olisi mukava muuttaa itsekin Pyhämaahan.

– Kun pääsin lomittajaksi Vehmaan lomituspiiriin, hankin Pyhämaasta vuokra-asunnon. Oman asunnon ostin Pyhämaasta vasta, kun sain Alavuden asunnon myytyä.

Nyt hän asuu avopuolisonsa kanssa Pyhämaassa juuri sellaista elämää, jota oli toivonut. Piharakennuksessa on tällä hetkellä kaksi pientä karitsaa, joita on ruokittu 5– 6 kertaa päivässä. Nyt ruokailuväli on sentään jo vähän pidentynyt, kun karitsat ovat kasvaneet.

– Kesäksi tulee vielä neljä kesälammasta. Pyhämaan koululta lapset tekevät aina keväisin vierailun meille katsomaan kesälampaita, mies kertoo.

Vaikka kiirettä pitää, Pitkämäki suostui silti kuntavaaliin ehdokkaaksi, kun häntä jo toistamiseen kysyttiin. Hän lähti ehdokkaaksi Pro Uusikaupunki -ryhmän listalle, koska ei halunnut liittyä mihinkään puolueeseen.

– Yksikään puolue ei vastaa täysin arvomaailmaani. Pro Ugin riveissä on sallittua ilmaista myös omia mielipiteitä, hän perustelee.

Petteri Pitkämäki haluaisi päästä vaikuttamaan kaupungin kehittämiseen. Keskustan lisäksi hän pitää tärkeänä Pyhämaan, Lokalahden ja Kalannin kehittämistä. Hänestä esimerkiksi Pyhämaan koulua ei saa missään tapauksessa sulkea. Jos oppilasmäärä vähenee, hän miettisi, voisiko oppilaita kuljettaa muualta Pyhämaahan.

– Olen itse steinerkoulun kasvatti. Kyläkoulut ovat vähän samantapaisia, pieniä yhteisöjä, joissa lasten on hyvä kasvaa. Kun oppilaita on vähän, opettajat tuntevat lapset ja lapset voivat puhua sellaisistakin asioista, joista isoissa kouluissa eivät sanoisi mitään.

Hän uskoo, että kyläkouluissa pystytään ennaltaehkäisemään monia ongelmia.

Päätöksentekoon Pitkämäki haluaisi tuoda avointa keskustelukulttuuria. Hän ei halua ottaa kantaa sihy-päätökseen, kun se kerran on jo tehty.

– Mutta sitä toivon, että jatkossa keskustelu olisi avoimempaa. Moni hyväkin hanke herättää vastustusta, jos sitä valmistellaan kabineteissa ja asia tuodaan valtuustoon vain nuijittavaksi.

– Valtuutetut edustavat kaupunkilaisia ja siksi valtuustoa pitäisi kuulla enemmän, hän linjaa.

Sarjassa esitellään kuntavaalien 2021 ehdokkaita, jotka eivät ole aiemmin olleet ehdokkaina tai valtuustossa.

Fakta

ikä: 53
ammatti: maatalouslomittaja
asuinalue: Pyhämaa
muut luottamustoimet: Pyhämaan Marttojen puheenjohtaja, Pyhämaan Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja, Pyhämaan Nuorisoseuran johtokunnan jäsen, Pyhämaan kappelityöryhmän jäsen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here