Saarniston koulussa koronavirustartunta – altistuneita useita kymmeniä

0
Maskisuositus on yhä voimassa.

Saarniston koulun toisen luokan oppilaalla on eilen torstaina todettu koronavirustartunta. Altistuneita on yhteensä ainakin 37. Tartunnan jäljittäjät ovat olleet yhteydessä altistuneisiin oppilaisiin ja opettajiin ja heidät on asetettu karanteeniin.

Kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen muistuttaa, että lieväoireisiakaan lapsia ei voi viedä kouluun tai päivähoitoon. Koronatestiin tulee myös edelleen hakeutua matalalla kynnyksellä.

Korona ei ole missään nimessä ohi ja mikäli annettuja turvaohjeita mm. maskien käytön ja turvavälien suhteen laiminlyödään, voi epidemiatilanne heikentyä nopeastikin.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here