Sorvakon 18-väyläisen frisbeegolfradan valmistuminen riippuu säästä

0
Juha Hukka näyttää heittämisen mallia. Heittopaikalle tulee myöhemmin heittoalusta ja korit tuodaan paikalle ihan viimeisenä.

Sorvakon kuntoradan varrella voi pian nähdä ulkoilijoita, jotka eivät liiku polulla lenkkeilijöiden tapaan. Uusi 18-väyläinen frisbeegolfrata valmistuu kesällä, mutta tarkkaa valmistumisajankohtaa ei vielä uskalleta arvailla.

– Luonnon ehdoilla mennään, kertoo Uudenkaupungin kaupungin vihertyönjohtaja Juha Hukka .

Radan niittyosuuksilla on lähdetty liikkeelle muokkaamattomasta pellosta, joten rata voidaan avata vasta, kun heittoväylän nurmikko on kasvanut ja kestää kulutusta.

Hukka kertoo, että muokkaus- ja kylvötöitä olisi parasta tehdä vasta elo-syyskuussa.

– Tulisi varmasti painetta ja palautetta, jos olisi vasta syksyllä valmis, Hukka naurahtaa.

Sorvakon ja Nupumäen alueella kulkevaa 3,5 kilometrin mittaista rataa alettiin suunnitella viime vuoden loppupuolella. Toimenpidelupa hankkeesta lähti vireille jo viime vuoden maaliskuussa.

Kaupungin tämän vuoden talousarviossa hankkeeseen on varattu 40 000 euroa.

Hukka on suunnitellut radan yhdessä Seppo Pajun kanssa. Paju on yksi harvoista suomalaisista lajin ammattilaisista ja Euroopan mestari vuodelta 2014.

Paju on ollut suunnittelemassa myös Lokalahden ja Kalannin frisbeegolfratoja. Varsin tuttu laji frisbeegolf on myös Hukalle.

– Olen 20 vuotta kiertänyt eri puolilla Suomea pelaamassa ja lisäksi Ruotsissa ja Virossa. Olen kilpaillutkin, mutta viime vuonna se jäi väliin koronan vuoksi. Harrastajalta harrastajalle, Hukka kiteyttää panoksensa uudelle radalle.

Rataa kaavailtiin aluksi Itäpuisto–Hakametsä–Käätyjärvi-alueelle tai vaihtoehtoisesti Lasamäelle. Sorvakon alue koettiin kuitenkin parhaaksi sijaintinsa ja ympäristönsä vuoksi. Rata sijoittuu kokonaan kaupungin maa-alueelle.

Hukka on huomannut, että frisbeegolfin suosio on edelleen kasvanut koronapandemian aikana. Esimerkiksi Lokalahdella parkkipaikka on ollut usein täynnä.

– Perheitä on käynyt paljon aikaisempaa enemmän, Hukka kertoo lajista, jota on usein pidetty nuorten miesten harrastuksena.

Uimahallin nurkalta alkava 9-väyläinen rata on jo vuodelta 2006. Se on säilyttänyt suosionsa ja pysyy yhä käytössä.

– Uimahallin rata on ollut ahkerassa käytössä ja koululaisten käytössä. Rataa kunnostettiin viime syksynä ja yhtä väylää siirrettiin, Hukka kertoo.

Uudenkaupungin radoilta ei ole olemassa tietoa kävijämääristä, mutta laskuria on harkittu. Se kuitenkin tiedetään, että esimerkiksi Turun seudulta käy paljon pelaajia Lokalahdella ja muillakin radoilla Kalannissa ja Pyhämaassa.

Sorvakon radasta on pyritty tekemään helppokulkuinen, eikä kenkien kastumista tarvitse pelätä. Ellei sitten heitä reilusti ohi korista.

– Radan suunnittelussa on otettu alusta asti huomioon kosteat paikat. Vedenohjausta on tehty jonkin verran ja ojanteita, Hukka kuvailee.

Radalla on metsäisten osuuksien lisäksi avoimia niittyväyliä. Maisemapeltojen viljelysuunnittelu ja niittyjen perustamisen suunnittelutyö on tilattu ProAgria Länsi Suomelta / Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisilta.

Uudenkaupungin frisbeegolfradat

Uimahalli, 9 väylää, Koulukatu 5

Lokalahti, 18 väylää, Tuppiluodontie 94

Kalanti, 18 väylää, Urheilutie 2

Pyhämaa, 18 väylää, Mäkitarhantie 22

Rairanta, 18 väylää, Vanhakartanontie 216

Sorvakko, tulossa 18 väylää, Veneranta

Käyttäjäystävällinen rata

Sorvakon radalla on korkeuseroja melko paljon, mutta aivan yhtä haastavasta radasta ei ole kyse kuin Lokalahdella ja Kalannissa.

– Tämä on helpohko rata. Käyttäjäystävällisempi kuin Lokalahden tai Kalannin radat. Tietysti jos heittää 150 metriä, ei saa koko potentiaaliaan käyttöön, kun pisimmät väylät ovat reilut sata metriä. Teknisiä haasteita on sopivasti, Juha Hukka kuvailee.

Radan suunnittelussa on otettu huomioon jo olemassa olevia aukkopaikkoja. Poistettava puusto koostui pääosin 2–5 metriä korkeasta pensaikosta, joka haketettiin suoraan maastoon heitto- ja kulkuväylille.

Puiden runkoja jätettiin maastoon muodostamaan uutta lahopuuta.

Ensimmäinen väylä sijoittuu venerannan parkkipaikan ja kuntoportaiden väliin.

– Parkkipaikalle tulee opastaulu ja jokaiselta korilta muodostuu selkeä reitti seuraavalle väylälle, Hukka kertoo.

Radan varrelle tuodaan roskakoreja ja puoleen väliin, yhdeksännen väylän jälkeen levähdyspaikka, josta avautuu näkymä golfkentän suuntaan. Levähdyspaikka on tarkoitettu kaikille liikkujille.

Heittopaikat näkyvät jo monin paikoin, mutta heittoalustat ja korit puuttuvat. Keskeneräiselle radalle ei vielä kannata mennä, sillä korit tuodaan paikalle vasta ihan lopussa.

– Korit tuodaan ihan viimeisenä. Joissain paikoissa korit on tuotu keskeneräiselle radalle ja ihmiset ovat tulleet välittömästi pelaamaan, Hukka tietää.