Tähän ei eläin kykene

0

Olin edellispäivänä ”kalastamassa”. Laitoin sanan heittomerkkeihin, koska kalastaminen oli vain pintapuolista. Pinnan alla killuneessa koukussa ei näet ollut lainkaan matoa.

Ilman syöttiä kalastamisen järjettömyys on omalla tavallaan oleellista tämän kirjoituksen kannalta. Vielä keskeisempää on kuitenkin se, että hetken aikaa ajattelin, että jos joku kala haukkaa tuosta koukusta, on kyseessä niin tyhmä otus, että sellaiset on syytäkin karsia joukosta pois.

Kalojen älykkyys tuskin on sellainen mittari, jonka perusteella on syytä harventaa kalakantoja. Myös hölmöillä ihmisillä on yhtäläinen oikeus olla olemassa. Kun uutisissa kerrotaan, että joku on mennyt ottamaan selfietä junaradalle, ja nyt asiat ovat sillälailla hullusti, että kanadalaisen metsurin sijaan hän muistuttaa kalan perkeitä, huomaan kuitenkin ajattelevani, että ihan oma vika.

Seuraava askel on kai se, että menen lällättelemään jonnekin keuhkosyöpäosastolle, että mitäs veditte sitä röökiä, nyt letkut irti heti, ja rahat maantieverkon ylläpitoon!

Omaa vastuuta korostetaan yleensä silloin, kun väitetään, että verovaroja ei tulisi käyttää esimerkiksi alkoholistien, narkomaanien tai sepelvaltimotautipotilaiden hoitoon. Samaa sarjaa ovat myös sellaiset puheenvuorot, joissa joku upporikkaan aristokraattisuvun nuori talitintti kertoo elämän opettaneen hänelle, että köyhyys on ihmisen itsensä aiheuttama asioiden tila, ja siksi tuloeroja ei tulisi pyrkiä lainkaan tasaamaan.

Tämänkaltaisissa julistuksissa on tietysti monta ongelmaa. Yksi on se, että jossain kohtaa elämäänsä myös julistaja itse joutuu sellaiseen itse aiheuttamaansa ahdinkoon, josta hänen ei ole mahdollista päästä pois kuin toisten ihmisten avulla. Silloin hänelle kuuluu tietysti kaikki mahdollinen apu, sillä hänen aiemmat julistuksensa edustavat juuri sellaista typeryyttä, joka on syytä ohittaa olankohautuksella silloin, kun on tosi kyseessä.

Ihmiskuntaa ei yhdistä viiltävä loogis-matemaattinen päättelykyky, ylitsepursuava lähimmäisenrakkaus tai kaikenläpäisevä itsesäilytysvaisto, vaan se, että ennemmin tai myöhemmin jokainen sössii asiansa. Eikä meitä erota eläimistä se, että viileän harkinnan jälkeen valitsemme aina fiksun ratkaisun, vaan se, että meillä on tapana valita hetken mielijohteesta lyhytkestoinen ilo silloinkin, kun tiedämme joutuvamme maksamaan siitä pitkäkestoisella pahoinvoinnilla.

Omaa hyvinvointia koskeva sokeus ja välinpitämättömyys kuuluu olennaisena osana itse kunkin ihmisyyteen, eri tavoin kullakin korostuen. Juuri siksi yhteiskuntaamme on kovalla vaivalla ja isolla rahalla kehitetty sellaisia turvaverkkoja, jotka pelastavat hengen silloin, kun ote lipsuu, huolimatta siitä, onko lipsuminen omaa syytä vai ei. Näiden turvaverkkojen murentaminen on typerintä mitä omaa parastaan ajatteleva yksilö voi tehdä, ja siinä mielessä se on toki ihmiselle täysin lajityypillistä käyttäytymistä.

Ossi Nyström

vapaa toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here