Tartuntamäärissä pientä kasvua

0

U-soten yhteistoiminta-alueen viidessä kunnassa on todettu koronapandemian aikana yhteensä 283 koronavirustartuntaa. Uudessakaupungissa tartuntoja on todettu 219, Vehmaalla 17, Taivassalossa 17, Kustavissa 14 ja Pyhärannassa 16. Viikon aikana Uudessakaupungissa on todettu yksi uusi tartunta.

Tämän viikon loppuun mennessä U-soten yhteistoiminta-alueella on annettu noin 9 700 rokotetta. Ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan yksiköiden tehosterokotukset on saatu valmiiksi.

Parhaillaan kaupungissa rokotetaan tänä vuonna 55 vuotta täyttäviä, tätä vanhempia sekä annetaan riskiryhmien 1 ja 2 rokotuksia.

Ensi viikon rokotusajat avautuvat verkossa varattavaksi perjantaina kello 12. Osa ajoista on varattavissa sähköisessä ajanvarauspalvelussa ja osa ajoista jaetaan rokotuspuhelimeen soittaville. Kaupunki suosittelee verkkopalvelun käyttöä, koska rokotusten ajanvarauspuhelin on ruuhkautunut.

Rokotuspaikkana ensimmäisissä rokotusannoksissa toimii Uudessakaupungissa Rokottamo osoitteessa Välskärintie 2 A. Jo aikaisemmin Terveystiellä annettujen rokotusten tehoste annetaan myös Terveystiellä. Muissa kunnissa omalla terveysasemalla. Uudessakaupungissa rokotuspäiviä on joka viikko, pienemmillä terveysasemilla joka toinen viikko.