Tommi Sippel on UPK:n uusi puheenjohtaja

0
Puheenjohtajuuden lisäksi Tommi valmentaa useassa UPK:n juniorijoukkueessa.

Uudenkaupungin Pallokerho sai talvella uuden puheenjohtajan, kun Tommi Sippell tarttui nuijan varteen. Mitään uutta ja mullistavaa hän ei aio seuran toimintaan tuoda, vaan tarkoitus on mennä pienin askelin eteenpäin. Koronarajoitukset ovat kuitenkin siirtäneet uusien ajatusten toteuttamista.

– Fakta on kuitenkin se, että Uudessakaupungissa resurssit ovat rajalliset eikä mitään SM-tason menestystä joukkuelajissa voi odottaa. Tärkeintä on mielestäni kuitenkin se, että annetaan mahdollisimman monelle mahdollisuus harrastaa liikuntaa jalkapallon muodossa, Sippell sanoo.

Jalkapallon harrastus Uudessakaupungissa onkin ollut jo vuosia kasvussa. Koronan pelättiin vähentävän liikuntaharrastuksia, mutta ainakin UPK:ssa on käynyt päin vastoin.

– Uusia pelaajia on tullut juniorijoukkueisiin tänä keväänä paljon, jopa 15-vuotiaiden joukkueisiin on tullut uusia harrastajia ja yleensä siinä iässä ei enää uuteen lajiin lähdetä mukaan.

Poisjääneitäkin on, mutta niin tapahtuu joka vuosi eikä tämä kevät ole ollut siinä mielessä mitenkään erikoinen.

– Ihan pienimpien jalkapallokerhot eivät ole alkaneet ja uskon, että niihinkin on paljon tulijoita. Onkohan rajoitusten vuoksi patoutunut yhdessä tekemisen halua, kun oikeastaan kaikki yhteiset harrastukset ovat olleet tauolla. Nyt patouma pääsee purkautumaan, kun rajoituksia höllennetään.

UPK:ssa toimii alkavalla kaudella toistakymmentä juniorijoukkuetta. Joukkueet pyörittävät toimintaansa itsenäisesti, johtokunta huolehtii yleisistä resursseista ja vetää suuntaviivoja tulevaan.

– Esimerkiksi seuran yhteisöllisyyttä on tarkoitus kasvattaa ja saada joukkueet paremmin mukaan päätöksentekoon, mutta rajoitusten vuoksi ei yhteisiä tilaisuuksia ole voitu vielä järjestää.

Myös valmentajakoulutukseen panostetaan. Saman porukan kanssa treenaaminen vuodesta toiseen väkisinkin urauttaa, koulutus tuo uusia ideoita ja ajatuksia.

– Itse olen todennut, että fyysisen kunnon merkitys on jalkapallossa tärkeää. Kunnossa oleva kroppa ei ole niin loukkaantumisherkkä ja pienistä vaivoista selviää nopeammin.

Tekninen taito on oleellista, jotta saa pallon hallintaan ja peliäly ohjaa sitten mitä fysiikan ja taidon avulla saadaan aikaan.

– Varsinkin nuoremmat haluavat vain pelata, mutta kyllä tylsältä tuntuvia perustreenejä pitää tehdä, jos haluaa kehittyä.

Tommi pelasi syntymäkaupungissaan Raumalla jalkapalloa Pallo-Iiroissa aina 16–17-vuotiaaksi ja muutaman välivuoden jälkeen opiskeluaikana Helsingissä. Uuteenkaupunkiin hän muutti 2007 ja pelasi täällä salibandya ja jokunen vuosi sitten palasi myös jalkapallon pariin.

– Jalkapallon valmennustouhut alkoivat vanhimman tyttären joukkueessa ja laajenivat siitä muihinkin joukkueisiin. UPK:n johtokunnassa olen ollut kolme vuotta.

Johtokunta antaa laajemman perspektiivin koko touhuun. Tommi sanoo, että yllättävän paljon kaikenlaista paperityötä tarvitaan ja kontakteja on otettava moneen suuntaan, jotta hommat sujuvat.

– Johtokunnassa on yhdeksän henkeä ja se on kiitettävän aktiivinen. Jokaiselle on määritelty oma vastuualue ja puheenjohtaja huolehtii sitten kaikesta muusta.

Kauden alku on koronan vuoksi myöhästynyt useilla viikoilla. Vanhempien juniorien yhteisharjoitukset pääsivät alkamaan muutama viikko sitten. Sarjatoiminta tulee jäämään kevään osalta melko lyhyeksi, sillä ensimmäiset sarjaottelut on tämän hetkisen tiedon mukaan ajoitettu touko-kesäkuun vaihteeseen.

– Suositun jalkapallokoulun nuorille pyrimme tänäkin kesänä järjestämään, aikataulu on vielä auki. Myös lasten kerhot alkavat kesäkuun alussa ja jokaiselle tarkoitettu kuntofutis palaa myös ohjelmaan heti kun se on mahdollista.

UPK:n Pohitullin keinonurmi onkin arki-iltoina buukattu täyteen eri joukkueiden harjoitusvuoroja. Täysimittaisen tekonurmen saaminen on yksi seuran suurimmista lähiajan tavoitteista.

– Täysimittaiset ruohokentät avautuvat keväisin todella myöhään ja vanhemmat juniorit pelaavat kuitenkin sarjoissaan täysimittaisella kentällä. Joudumme normaalikeväänä antamaan lähes kaikille muille alueen seuroilla harjoitusoloissa tasoitusta, jota lyhyen kesän aikana on vaikea saada kiinni.

Jussi Arola