Torin yhteisterassia ei tule – kaupunki ei saanut tarpeeksi yrittäjiä mukaan

0
Kaupungin torille suunniteltuja tapahtumia perutaan koronan takia.

Kaupungin torille suunniteltu useamman yrittäjän yhteisterassi ei toteudu. Syynä tähän on se, ettei kaupunki saanut mukaan tarpeeksi yrittäjiä, jotta terassin kulurakennetta olisi saatu jaettua useimmille harteille. Kaupunki toivoi alun suunnitelmissa yhteisterassiin mukaan kuutta ravintolaa tai kahvilaa.

– Yrittäjät kyllä innostuivat alun perin ideasta ja tori koettiin hyväksi paikaksi yhteisterassille. Osoittautui kuitenkin, että paikallisilla ravintoloilla on jo niin paljon muuta omaa toimintaa, etteivät yrittäjien rahkeet enää oikein riittäisi vielä yhteisterassinkin pyörittämiseen, Uudenkaupungin elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen summaa.

Heinosen mukaan useammallakin yrittäjällä oli epäilys siitä, etteivät he saisi tarpeeksi henkilökuntaa kahden paikan pyörittämiseen.

– Terassin kaatuminen on sinänsä harmi, koska sitä pidettiin hyvänä ideana. Terassi olisi toteutuessaan tuonut ihmisiä keskustaan ja se olisi myös tukenut keskustan palveluyritysten toimintaa, elinkeinojohtaja toteaa

Heinosen mukaan yhteisterassilla oli tarkoitus houkutella väkeä keskustan Tul toril -teematoreille sekä Crusell-viikon toritilaisuuksiin. Terassin oli tarkoitus olla käytössä kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun.

– Onhan sekin hyvä merkki siitä, että ravintoloilla on jo sen verran meininkiä, etteivät kädet riitä kaikkeen, Heinonen lisää.

Ideaa torin yhteisterassista ei ole kuitenkaan vielä täysin haudattu. Heinosen mukaan aika näyttää, löytyisikö sille oikeat yrittäjät ja sopiva ajankohta tulevina kesinä.