Vaaliasetelmaa

0

Lauantaina 22.5. kokenut kuntapäättäjä Wala oli pahoittanut mielensä, kun koki joidenkin kokoomuslaisten arvostelleen Pro Ukia; tähän hän vastaa tuuttaamalla täyslaidallisen kohti valtuuston porvariryhmiä.

Selvää on, että kirjoituksen tarkoitus on kosiskella äänestäjiä. Se on sinänsä poliittisen pelin henki. Mutta ei epätosilla ja väritetyillä väitteillä laadittua kertoelmaa voi silti arvostaa. Oikaistaan muutama epätotuus, koska olinhan siellä minäkin.

Itse en päättyvällä vaalikaudella tunnusta kokoomuksen moittineen kaupungin taloudenpitoa kurallaoloksi tai kaupungin epäonnistumista palveluissaan. Sen sijaan on oltu kriittisiä paikoin perin leväperäisestä suhtautumisesta yhteisen rahan käyttämiseen tai siihen tehokkuuteen, jolla palveluja tuotetaan tai voitaisiin tuottaa.

Emme edellisellä vaalikaudella olleet estämässä Kaupunginlahden ympäristön korjaamista. Hanketta ajettiin aikanaan virkamiesten toimesta meille tyypilliseen tapaan; kiireellä, huonolla valmistelulla ja ”pakkotilassa”. Asia tuotiin kiireellisenä päätettäväksi kesäiseen valtuustoon ilman, että tekninen lautakunta olisi valmistellut asiaa. Luottamusmieskoneiston pilkkaaminen on osa eräiden virkamiesten toimintatapaa, ja tämä on aina käynyt Pro Ukille. Neuvottelujen jälkeen tuossa valtuustossa tehtiin kompromissi; valtuusto hyväksyi hankkeen mutta edellytti, että se valmistellaan ennen etenemistä teknisessä lautakunnassa. Näin siis asia todellisuudessa meni. Vastustimme vain sitä, että asian väitetään olevan niin kiireellisen, että lautakuntaa ei asiaa ehtisi arvioida. Ja ehti, kun sitä edellytimme.

Vuokra-asuntoasia on Pro Ukin jumiin jäänyt levy. Asiaa käsiteltiin edellisellä valtuustokaudella. Oli järkevä päätös, että kaupunki ei ryhtynyt operoimaan markkinoilla. Ottaen huomioon sen, kuinka paljon asuntoja Ukissa on tarjolla, ei asuntopula ole estänyt Ukin kasvua. Pro ei halua kuunnella, saati ymmärtää sitä, että työn perässä muuttamisen lainalaisuudet ovat eri, kuin 1960-luvun lopulla tai 1970-luvun alussa.

A-sairaalan osalta edellytimme, että kohteen kunnosta ja sitä kautta kunnostustarpeista on saatava selvyys ennen ostopäätöstä. Sian ostaminen säkissä olisi ollut Pro Ukille ihan ok, mutta se ei ollut ok kaikille.

Pumptrackiä ei vastustettu sinänsä. Kokoomuksen mielestä olisi ollut päätetyn strategian mukaista se, että kuhunkin kuntakeskukseen olisi tehty samalla rahalla laadukas vastaava – tosin pienempi – rata. Se olisi mielestämme paremmin palvellut kaikkia kaupunkimme nuoria. Tämä oli siis väärin ajateltu ja strategian mukainen päätöksenteko kuntakeskusten virkeydestä oli moitittavaa Pro Ukin mielestä.

Padel-kenttämoite kuvaa hyvin Pro Ukin käsitystä kunnallisesta päätöksenteosta. Kokoomus halusi arvioitavan, olisiko jokin muu paikka kuin vastapäätä vierasvenesatamaa oivallisempi. Ei ollut. Tämä sopi sitten Kokoomukselle. Mutta siis kriittisen kannan esittäminen sijainnin osalta oli moitittavaa. Pro Ukin demokratiakäsitys muistuttaa sellaisesta yhteiskunnasta, jossa emme onneksi elä.

Ja sitten torin lava. Guilty as charged. Tosiaan, pidimme liki 300 000 euron laululavaa todella epätarkoituksenmukaisena hankkeena. Ja ottaen huomioon, miten ja millä aikataululla sekä menettelyllä hanketta kilpailutettiin, ei ihme, että hinta oli järjetön ja kilpailutuksen tulos kehno. Ja kyllä; kunnat saavat vähentää liiketoimintaa varten hankittujen tavaroiden ja palveluiden ostohinnan sisältämän veron (AVL 102 §). Hankkeen laajuuden esittäminen bruttomääräisenä oli hyvinkin perusteltua, jotta lavan taloudellinen järjettömyys vertailukelpoisena lukuna avautui yksityishenkilöillekin.

Keskustan kehittämistä ei olla vastustettu; sen sijaan on oltu hyvin kriittisiä siihen, että kehittämisen osalta on haluttu rakentaa kaupunginarkkitehdille avoin piikki. Ja nyt on ihan pöllöä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti, että ei Koulukatu – Liljalaaksonkatu -väliä tehdä kerralla, vaan Alinenkatu revitään auki kahtena kesänä. Sepäs sitten yrittäjien toimintaa vilkastuttaa.

Timo A. Järvinen

valtuutettu 2013-2016 ja 2017-2021 (kok.)