Äänestäjä pääsee vaalikoneen kautta tutustumaan yhdessä osoitteessa kymmeniin eri puolueiden ehdokkaisiin ja heidän ajatuksiinsa. Vaalikoneen väittämiin vastattuaan hän myös näkee ne ehdokkaat, joiden vastaukset ovat lähimpänä omia vastauksia. Ehdokkaalle vaalikone puolestaan tarjoaa paikan tavoittaa suuren joukon potentiaalisia äänestäjiä ja erityisesti heitä, jotka yhä harkitsevat omaa äänestyskäyttäytymistä.
Uudenkaupungin Sanomien vaalikone on TS-Yhtymän lehtien yhteinen. Niinpä osa kysymyksistä koskee kuntapolitiikkaa ja kunnissa tehtävää päätöksentekoa yleisellä tasolla ja osa pelkästään Uuttakaupunkia. Vaalikoneesta selviää esimerkiksi ehdokkaiden suhtautuminen Uudenkaupungin sivistys- ja hyvinvointikeskuksen rakentamiseen.
Yhä jatkuvan koronaepidemian ja sen aiheuttamien kokoontumisrajoitusten takia on vaalityön tekeminen ehdokkaille tänä vuonna erityisen haastavaa. Suuria vaalitilaisuuksia ei saa järjestää ja muutenkin äänestäjien tapaaminen kasvokkain on edellisvuosia haastavampaa.
Oman viestin välittäminen äänestäjälle vaatii ehdokkaalta nyt sekä uutta ajattelua että uusia ideoita, mutta myös niitä vanhoja tuttuja keinoja. Mainostaminen, vaalikoneisiin vastaaminen sekä julkiseen keskusteluun osallistuminen lehtien palstoilla ovat niitä jo aiemmissa vaaleissa hyväksi koettuja tapoja näkyä ja tuoda esille omia mielipiteitään.
TS-Yhtymän vaalikoneesta löytyvät kaikki Varsinais-Suomen 27 kuntaa. Joten uusikaupunkilaisehdokkaiden lisäksi pääset saman vaalikoneen kautta tutustumaan myös naapurikuntien ehdokkaisiin ja heidän ajatuksiinsa.
Vaalikoneeseen vastanneiden ehdokkaiden määrä täydentyy koko ajan, joten sivustolla kannattaa vierailla useammankin kerran.
Maija Ala-Jääski