Eddie opettaa halaamaan

0

Muistan täsmälleen sen hetken, kun näin ensimmäisen kerran mustan ihmisen. Oli vuosi 1976 ja olimme luokkaretkellä Turun linnassa. Musta mies seisoi linnan pihassa. Me kaikki tuijotimme miestä, myös opettaja. Emme katsoneet pahalla, mies oli vain niin poikkeuksellinen. Olen 60-luvun lapsia, joille matkailu tarkoitti lähinnä telttailua kotimaassa ja jos ulkomailla käytiin, se tarkoitti yleensä Ruotsia. Joku pääsi jopa Kanariansaarille.

Vaikka matkailu oli vähäistä, oli silloinkin siirtolaisuutta. Isoisä oli ollut nuorena merillä ja kertoili tarinoita Meksikosta, Argentiinasta, Australiasta ja New Yorkista, jossa oli tavannut suomalaisen Titanicilta pelastuneen naisen. Ruotsissa kävimme moikkaamassa sukulaisia, jotka olivat töissä autotehtaalla ja asuivat Hallstahammarissa. Kaupassa sanottiin tack ja bingossa piti osata numerot ruotsiksi. Muuten pärjäsi suomen kielellä, sillä Hallstahammarissa asui paljon suomalaisia. Sukulaismies ei koskaan edes opetellut ruotsia, vaimo sentään.

Uutisia seurattiin tarkasti. Chilen sotilasjuntan väkivallanteot järkyttivät suomalaisia niin, että Suomi päätti ottaa vastaan pakolaisia. Ensimmäiset Chilen pakolaiset saapuivat Suomeen marraskuussa 1973. Seuraavana kesänä meidän kesäleirillä oli chileläislapsia. Meillä lapsilla ei ollut yhteistä kieltä, mutta ei se mitään haitannut. Rakentelimme yhdessä majoja metsään.

Asuimme Varissuolla, kun pakolaisia alkoi tulla Vietnamista. Heitä kutsuttiin venepakolaisiksi. Varissuolla oli kaupungin vuokra-asuntoja ja pakolaisia ohjattiin niihin asumaan. Vietnamilaiset olivat niin kiitollisia, että kutsuivat varissuolaisia syömään. Kävimme maistelemassa kevätkääryleitä. Emme me tajunneet, kuinka suurta heidän kiitollisuutensa oli. Sadattuhannet vietnamilaiset olivat hukkuneet Siaminlahteen.

Sitten tulivat somalit. Vastaanotto ei ollut enää yhtä lämmin. Suomessa oli lama ja suurtyöttömyys. Siitäkö rasismi alkoi? Vaiko 2015, kun turvapaikanhakijoita tuli vyörynä Eurooppaan ja Suomeen? Vastaanottokeskuksia avattiin nopeassa tahdissa. Kävin juttukeikalla Pernon vastaanottokeskuksessa. SPR oli pystyttänyt vastaanottokeskuksen pihaan teltan ja tulijat nukkuivat kenttäsängyissä.

Tänään Varissuo on Suomen kosmopoliittisin kaupunginosa. Varissuon koulun oppilaista lähes 90 prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea.

Täällä Vakka-Suomessa maatiloilla on totuttu vierastyövoimaan, mutta varsinainen väestönmuutos on tapahtunut vasta muutaman viime vuoden aikana. Nyt autotehtaalla puhutaan yli 70 kieltä. Naapurustossamme asuu mies, joka huutelee iloisesti ”hello”, kun kuljen ohi. Käätyjärven rannassa vastaan tuli perhe, jonka lapset halusivat silittää koiraa. En tunnistanut heidän äidinkieltään ja äiti puhui englantia vain muutaman sanan. Olen meidän perheessä ainoa, jonka kaikki työkaverit ovat suomenkielisiä. Puolison ja lasten työkaverit ovat ympäri maailmaa.

Aikamatka Turun linnan pihalta tähän päivään on ollut valtava. Nyt kun kadulla tulee vastaan musta mies, hän kaappaa halaukseen. Miehen työkaveri Eddie ei harrasta mitään ranskalaisia poskisuudelmia, vaan halaa kuin karhu.

Eddie halaa kaikkia. Samalla hän juurruttaa suvaitsevaisuutta.

Teija Uitto