Ei pelkkää sammutinhuoltoa

0
Vesa Soisalo on yrittäjä kolmannessa sukupolvessa.

Kolmisen vuotta sitten Pajalaan muuttaneella Vakka-Suomen Sammutinhuollolla on pitkät perinteet.

– Isoisä perusti yrityksen 70-luvun taitteessa. Kaupparekisteriin on merkitty 1971. Hänen poikansa Markku ja Harri jatkoivat ja 2011 tapahtui toinen vaihdos, kun minä ja Anne-Mari otimme kolmantena sukupolvena yrityksen haltuumme, Vesa Soisalo kertaa.

Vesa ja vaimo Anne-Mari Soisalo pyörittävät yritystä yhdessä. Lisäksi töissä on kaksi muuta työntekijää.

Turvanasi-ketjuun kuuluva yritys on nimensä mukaisesti rakentunut sammutinhuollon ympärille, vaikka työhön kuuluu kaikenlaista muutakin paloturvallisuuteen liittyvää.

– Viikoittain tulee kysymyksiä, että tarkastammeko myös sammuttimia. Kyllä, edelleen, Vesa Soisalo naurahtaa.

Hänelle oli luontevaa jatkaa sukunsa perinteitä, kun työ oli tullut tutuksi jo nuorena.

– Olin tarvittaessa töissä mopon bensarahaa tienaamassa.

Sammuttimien huollon lisäksi hän oli Harri-isän mukana kierroksilla ja pitämässä koulutuksia, jotka ovat yhä iso osa liiketoimintaa.

Vaikka korona ei ole juuri muuten kurittanut, juuri koulutukset ovat jääneet kokoontumisrajoitusten vuoksi vähemmälle.

Pajalassa yrityksellä on juuri heille suunnitellut tilat, kun entisessä pisteessä Sorvakon sillan kupeessa kävi tila ahtaaksi niin sisällä kuin ulkonakin.

Pajalan pajalla tehdään sammuttimien huoltoja sekä esimerkiksi sukeltajien ilmapullojen tarkastuksia. Muu työ tapahtuu asiakkaiden luona, joita ovat yritykset, teollisuuslaitokset ja kunnat.

Usein yrityksiin mennessä saa kuulla, että ”te tiedättekin, missä kaikki sijaitsee”, vaikka kaikki asiakkaan työntekijät eivät olisikaan niin hyvin perillä.

– Yrityksissä jokaisen olisi hyvä tietää, mistä löytyvät sammutusvälineet ja miten niitä käytetään.

Soisalo työntekijöineen vastaa myös pikapalopostien, savunpoistoluukkujen ja väestönsuojien kunnosta. Esimerkiksi koulujen sammuttimet Sammutinhuolto hoitaa itsenäisesti.

Teollisuuslaitoksista vastuulla on esimerkiksi autotehdas, jossa jokainen työntekijä opastetaan alkusammuttamaan.

Hieman erikoisempi osa liiketoimintaa on muuttolaatikoiden ja peräkärryjen vuokraus.

– Se on sellainen vanha jäänne, Soisalo sanoo.

Hyvän sammuttimen käyttöikä on 20–30 vuotta.

– Se on myös ympäristöasia, että on laadukkaita sammuttimia, mihin saa varaosia, sen sijaan, että hankkisi halvimman laitteen, Soisalo sanoo.

Ulkona tai tärinässä, esimerkiksi veneen kyydissä, olevat käsisammuttimet on tarkastettava vuosittain. Määräaikaishuolto tehdään 5–10 vuoden välein.

Jauhesammutin on yleisin ja sen rinnalla on neste- ja vaahtosammuttimia.

– Neste- ja vaahtosammuttimet ovat siistimpiä, ei tule niin paljon siivoamista. Mutta kun tosi paikka tulee, ei kannata miettiä siivoamista, Soisalo muistuttaa.

Lisäksi on esimerkiksi hiilidioksidisammutin, joka sopii sähkölaitteiden sammuttamiseen.

– Harrasteautoilijat käyttävät hiilidioksidisammutinta. Ei haluta auton päälle tahroja.

Pelastuslaki velvoittaa rakennuksen omistajan, haltijan tai käyttäjän omatoimiseen varautumiseen eli on muun muassa varauduttava tulipalon sammuttamiseen kykyjensä mukaan.

Sammutuspeitteen lisäksi Soisalo suosittelee vähintään sammutinta. Se ei ole pakollinen, mutta Soisalo muistuttaa, että esimerkiksi mökillä kannattaa miettiä, kuinka kauan pelastuslaitokselta kestää saapua tosipaikan tullessa.

Soisalon kokemus on, että vaikka ihmiset ovat yleisesti tiedostavampia kuin ennen, on paloturvallisuuden kanssa vielä parannettavaa.

– Taloyhtiöt huolehtivat, että kerrostalojen rapuissa on sammuttimet usein ylhäällä ja alhaalla. Rivitaloissa on tietyssä paikassa, mutta omakotitaloasukkaat eivät aina huolehdi riittävästä varustuksesta.

Usein palo syttyy viallisista sähkölaitteista tai älylaitteiden latauksista. Erityisesti käryävät litiumakut aiheuttavat päänvaivaa.

Pelkällä peitteelle ei joka tilanteessa pärjää.

– Mitä pystyy sammutinpeitteellä sammuttamaan, kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen ja vielä ehkä television, Soisalo arvelee.

Yritysten tavoin myös perheissä olisi huolehdittava, että kaikki tietävät, miten toimia tosipaikan tullen. Palohälytin varoittaa, mutta sen jälkeen pitää tietää, mistä poistua ja mitä voi tehdä itse.

– Ei lähdetä tekemään sankaritekoja savuavaan yläkertaan, Soisalo varoittaa.

Vakka-Suomen Sammutinhuolto


Yrittäjät: Vesa ja Anne-Mari Soisalo

Perustamisvuosi: 1970-luvun taitteessa

Ala: paloturvallisuuden asiantuntija

Työntekijöiden määrä: 4

Yrittäjänä alalla: 10 vuotta

Tässä juttusarjassa esitellään paikallisia pienyrittäjiä noin kahden viikon välein. Edellinen yrittäjä haastaa aina seuraavan. Seuraavana vuorossa on Ukin Putki.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here