Koronarokotteet toimivat hyvin

0
U-soten alueen koronarokotukset etenevät THL:n rokotussuunnitelman mukaisesti.

Varsinais-Suomi pysyy tukevasti perusvaiheessa koronapandemiassa. Tyksin sairaaloissa ei ole ollut yhtäkään koronapotilasta edeltävän seitsemän päivän aikana. Varsinais-Suomessa ei ole todettu ainuttakaan koronatapausta yli 70-vuotiaiden keskuudessa kahteen viikkoon. Noin 70 prosenttia kaikista tartunnoista on peräisin ulkomailta.

– Tämä osoittaa sen, että rokotteet toimivat hyvin, Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila sanoo.

Ensimmäisen kerran kuluvan vuoden aikana tilanne on sellainen, ettei Tyksin sairaaloissa ole yhtäkään koronapotilasta. Tilanne on säilynyt tällaisena nyt viikon ajan. Koko epidemian aikana Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloissa on toistaiseksi hoidettu yhteensä 334 koronapotilasta.

Näistä 61 on tarvinnut tehohoitoa. Epidemian aikana sairaanhoitopiirissä on tähän mennessä menehtynyt 79 henkilöä koronavirusinfektioon.

– Me toteamme keskimäärin vajaat kymmenen koronatapausta päivässä ja eniten tartuntoja on vieläkin 20-29-vuotiaiden ikäryhmässä, Marttila sanoo.

Uutena ilmiönä on todettu, että valtaosa uusista koronaviruslöydöksistä ei enää ole brittimuunnosta.

– Saamme aikanaan laboratoriosta lisätietoa nyt liikkeellä olevasta variantista, joka saattaa edustaa niin kutsuttua deltavarianttia (Intia-varianttia), koska betavarianttia (Etelä-Afrikan varianttia) ei ole todettu viikon 17 eli toukokuun alun jälkeen, Marttila sanoo.

Valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö puoltavat toistaiseksi voimassa olevan valtakunnallisen etätyösuosituksen jatkamista kesän yli kaikilla kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla. Perustasolla etätyösuositus loppuu. Työnantaja kuitenkin viime kädessä päättää etätyön tekemisestä.

Fakta

U-soten yhteistoiminta-alueen viidessä kunnassa on todettu pandemian aikana yhteensä 306 koronavirustartuntaa.

Uudessakaupungissa tartuntoja on todettu 234, Vehmaalla 18, Taivassalossa 23, Kustavissa 15 ja Pyhärannassa 16.

Viikon 24 loppuun mennessä yhteistoiminta-alueella on annettu noin 14400 rokotetta.

Ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan yksiköiden tehosterokotukset on saatu valmiiksi.

Lähde: U-sote

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here