
Uudenkaupungin merikeskus Pakkahuoneenrannassa avautuu tänään neljän uuden näyttelyn voimin. Esillä on paljon mielenkiintoista sukelluksen historiasta posliinisiin laivakoiriin ja TH Norlingin meriaiheisista maalauksista merellisiin valokuviin.
Niiden lisäksi nähtävänä on luonnollisesti parkkilaiva Warman suurikokoinen pienoismalli, venemoottoreita, pullolaivoja ja paljon muuta.
Merikeskuksen ulkopuolella komeileva sukelluskello jo kertoo, että sisällä on nähtävänä sukelluksen historiasta kertovaa materiaalia. Sitä on todella runsain mitoin, sillä sukellusnäyttely on koottu Suomen Sukellushistoriallisen Yhdistyksen kokoelmista.
– Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen kädenojennus on antanut yhdistyksellemme mahdollisuuden tuoda runsas otos kokoelmistamme esille, korostaa sukellushistoriallisen yhdistyksen puuhamies Jouko Moisala .
Sukeltaminen alkoi Suomessa hänen mukaansa viimeistään 1850-luvulla. Silloin sukeltamisella tarkoitettiin työn tekemistä veden alla ja varusteet olivat sen mukaiset raskaista kypärivarustuksista alkaen.
Se sukelluskello merikeskuksen ulkopuolella on kopio 1700-luvun alkupuolen sukelluskellosta.
– Kyse on harvinaisuudesta, sillä maailmassa on vain kaksi sukelluskelloa, joilla on historiallinen tausta, Moisala painottaa.
Runsaan sukellusmateriaalin lisäksi merikeskuksen toisessa kerroksessa on nähtävänä myös merellinen valokuvanäyttely, joka havainnollistaa ihmisen ja meren nykysuhdetta monesta eri näkökulmasta. ”Relations with the Sea” -näyttely koostuu kaikkiaan vajaasta neljäskymmenestä valokuvasta, joista monet liittyvät kalaan ja kalastukseen, mutta myös ruokakulttuuriin, kulttuuriperintöön, lintujen tarkkailuun ja tieteelliseen tutkimukseen.
Valokuvanäyttelystä vastaavat meribiologi Anna Törnroos-Remes Åbo Akademista ja luontovalokuvaaja Niclas Rantala .
Näyttelytilan toisessa kerroksessa täydentää posliinisten laivakoirien ryhmä, joka on koottu uusikaupunkilaisen Asmo Hällforsin monipuolisista merellisistä kokoelmista.
– Koirat ovat tyypillisiä merimiesten matkamuistoja eurooppalaisista satamakaupungeista, etenkin Englannista. Niitä myytiin satamien katukaupoissa ja markkinoilla ja ne olivat melko edullisia, joten tavallisetkin merimiehet saattoivat tuoda niitä kotiin tuliaisina, hän kertoo.
Nykyään varsinkin vanhat posliinikoirat ovat arvokkaita keräilykohteita.
Laivakoirat asetettiin yleensä kodin ikkunalaudalle ja niiden asennolla oli oma viestinsä. Kun talon isäntä oli merillä, koirat katsoivat ikkunasta ulos ja kun hän oli kotona, koirat käänettiin katsomaan sisälle.
TH Norlingin taidokkaita purjekankaalle tehtyjä merellisiä maalauksia on myös esillä merikeskuksen alakerrassa. Hänen maalauksissan on vahva paikallinen panos. Kankaalle on ikuistettu muun muassa Isonkarin majakka, Lyökin pooki, Sandbäckin majakka ja uusikaupunkilaisia laivoja.
Merikeskus avataan siis tänään. Se on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11–18 elokuun 15. päivään saakka. Näyttelyihin on vapaa pääsy. Tänään Jouko Moisala kertoo sukellusnäyttelystä kaikille kiinnostuneille kello 15–18.
Matti Jussila