Näyttävä paluu Uuteenkaupunkiin

0
Kari Koski ei heti lähtenyt vaaleihin, kun pelkäsi vievänsä ääniä vaimoltaan Merja Koskelta. Molemmat kuitenkin valittiin valtuustoon isolla äänimäärällä.

Uusikaupunki

Teija Uitto

Rauman kaupunginjohtajan tehtävästä eläkkeelle jäänyt Kari Koski (sd.) teki näyttävän comebackin Uuteenkaupunkiin. Myös Uudenkaupungin kaupunginjohtajana toiminut Koski palaa kaupungin päätöksentekoon äänikuninkaana. Hän sai ääniä peräti 639. Äänistä valtaosa oli annettu jo ennakkoon.

– Kyllähän äänimäärä hyvältä tuntuu. En todellakaan osannut tällaista tulosta odottaa. Tulos on yllättävä ja hämmentävä, Kari Koski kommentoi saamaansa äänimäärää. Koski ei ollut alun perin lähdössä ehdokkaaksi, vaan ilmoittautui mukaan vasta jatkoajalla, kun kuntavaalit päätettiin siirtää huhtikuulta kesäkuulle. Koski sanoo, ettei hän edes aluksi harkinnut asiaa, mutta kun oli aikaa miettiä, hän päätti lähteä.

–  Ei päätös tässä tilanteessa yhtään kaduta, hän naurahtaa.

Koski pitää sosialidemokraattien menestystä vaaleissa hyvänä, etenkin kun vanhoista valtuutetuista seitsemän jättäytyi pois vaaleista. Jaossa oli siis suuri äänimäärä. SDP menettää yhden paikan, mutta Kosken mielestä saavutus on silti hyvä.

Vaaleissa yhdeksi keskusteluteemaksi nousi sivistys- ja hyvinvointikeskus. Osa ehdokkaista käytti sihy-kriittisyyttä vaaliteemanaan. Myös Koski myöntää suhtautuvansa sihyyn kriittisesti.

– Täytyy muistaa, että päätös on tehty. Päätöstä on kokonaan vaikea laittaa uusiksi. Sopimukset on tehty. On sopimuksissa kyllä ehto, että jos valitukset menevät läpi, niin sopimus raukeaa. En usko, että niin käy.

Koski toivoo, että sopimuskumppani SRV:n kanssa voitaisiin silti käydä neuvottelut, olisiko hanketta mitenkään mahdollista järkeistää. Hän pitää suunniteltua sivistys- ja hyvinvointikeskusta liian suurena ja taloudellisesti raskaana.

– Tämä on asia, josta minulle on torilla paljonkin juttelemaan. Ihmiset ovat huolestuneita, miten kaupungin talous kestää, kun on muitakin investointeja.

Kosken mielestä Uudessakaupungissa olisi pitänyt tehdä toisenlainen ratkaisu.

– Ensinnäkin ei olisi pitänyt päättää lähteä purkamaan terveitä, tosin vanhanaikaisia, rakennuksia. Se on aika hurja ratkaisu ihan ilmastonmuutostakin ajatellen.

– Toisaalta sekin, että tehdään niin massiivinen uusi rakennus.

Hän vertaa tilannetta Raumaan, jossa rakennuksia purettiin sisäilmaongelmien vuoksi. Viikaisten ja Pohitullin koulut ovat Kosken mielestä vanhanaikaisia, mutta hänen tietääkseen niissä ei ole todettu sisäilmaongelmia. Tilanne on siinä mielessä eri.

Koski toivoo, että kaupungissa löytyisi hyvä yhteistyöhenki ja ratkaisuja tehtäisiin enemmän yhdessä. Viime nelivuotiskautta hän on seurannut sivusta Raumalta, vaikka on asunut koko ajan Uudessakaupungissa. Hänelle on jäänyt mielikuva, että päätöksenteko on ollut repivää, eikä yhteistyössä ole ollut pitkäjänteisyyttä. Hän toivoisi, että sitä löytyisi jatkossa.

– Vaalien jälkeen ryhmät päättävät neuvottelijastaan. Ainakaan yksinkertaisia neuvotteluja ei ole tulossa, hän toteaa.

Miten ex-kaupunginjohtaja muuten osaa ottaa uuden roolinsa?

– Raaka totuushan on, ettei yksi valtuutettu pysty ihan hirvittävästi muuhun kuin yhteistyöhön muitten kanssa. Että eiköhän sitä lähdetä hakemaan.

Äänikuningas ei ole suuresti juhlinut vaalitulostaan. Kari ja Merja Koski (sd.) kävivät syömässä SDP:n vaalivalvojaisissa Café Aitassa ja lähtivät sen jälkeen mökille.

– Ei tätä tulosta ole kippistelty, Koski sanoo leppoisasti.

Fakta

 

Näiden ja viime vaalien ääniharavat

Ääniharavat 2021:

1. Kari Koski, SDP (639)

2. Jaana Reijonsaari, SDP (273)

3. Sami Virtanen, PS (210)

4. Laura Kontu, Kok. (187)

5. Raimo Löfstedt, Kok. (178)

6. Mauri Kontu, Kesk. (174)

7. Tapio Pääkkö, Kesk. (150)

8. Li Grönlund, Vas. (140)

9. Rauno Aaltonen, Kesk. (123)

10. Merja Koski, SDP (120)

Ääniharavat 2017:

1. Heikki Wala, Pro Uki (548)

2. Jaana Reijonsaari, SDP (223)

3. Jaana Vasama, SDP (210)

4. Mauri Kontu, Kesk. (206)

5. Merja Koski, SDP (196)

6. Sami Virtanen, PS (142)

7. Harto Forss, Vas. (141)

8. Raimo Löfstedt, Kok. (133)

9. Jarmo Kolkka, SDP (126)

10. Veli-Matti Virtanen, Kesk. (1230)