Paratiisi

0

Juhannus on ankea juhla suomalaiseen makuun. Tämä tulee ilmi kaikista niistä surkeista perinteistä, joita päivään kuuluu.

Kun nuoret naiset aikoinaan palasivat juhannuskokon luota, he menivät kieriskelemään alasti ruispellolle. Tarkoitus oli saada lempi kohoamaan, jotta nuoret miehet huomaisivat herätessään olevansa korviaan myöten rakastuneita.

On kuvaavaa, että näille ihmisille ei ole tullut mieleen, että alastonta hipiää kannattaisi ehkä ennemmin mennä hinkkaamaan poikia kuin peltoa vasten. Se, että ihmiset ovat luottaneet ennemmin mitä älyttömimpiin taikatemppuihin kuin omaan viehätysvoimaansa ei kerro traditionaalisen maalaisidyllin romanttisesta ihanuudesta, vaan tuhatvuotisista itsetunto-ongelmista, joissa suomalaiset ovat peltojen ja niittyjen sijaan iankaikkisesti kieriskelleet.

Itsetunto-ongelmien lisäksi suomalaiseen mielenmaisemaan kuuluu olennaisena osana eräänlainen harakka-syndrooma. Päivät kuluvat haaveillessa kiiltävistä rikkauksista, jotka pysyvät kuitenkin ikuisesti tavoittamattomissa. Juuri tähän ilmiöön liittyvät juhannusöisin palavat aarnivalkeat, jotka paljastivat menneiden aikojen ihmisille aarteen paikan sinisellä liekillään.

Aarnihaudasta löytyneitä rikkauksia ei saanut mukaansa tuosta vaan. Ensin oli nuoltava aarretta vartioivan Kratti-nimisen esi-Klonkun takapuolta. Tämä hoitui suorittamalla Kratin huvitukseksi erilaisia tehtäviä ja temppuja. Rikkaudet sai itselleen, jos esimerkiksi vuodatti paikalle yhdeksän veljen veret, sai kukon kyntämään pellon, peukalolinnun lentämään neulansilmän läpi tai Paavo Väyrysen myöntämään virheensä. Sokea usko näin ohuisiin rikastumisen mahdollisuuksiin saattaa kuulostaa älykääpiöiden puuhastelulta, mutta oletko sinä sen lottolappusi kanssa muka jotenkin fiksumpi?

Yksi yhä pintansa pitävä juhannusperinne on kuoleminen. Menehtymisen mahdollisuudet onkin helppo maksimoida juuri juhannuksena. Hyväksi havaittu tapa on kokoontua samanhenkisen porukan kanssa nauttimaan ämpäritolkulla alkoholia jonnekin Jumalan hylkäämään saaristokohteeseen.

Kun laidan yli pissatessa putoat meren syvyyksiin, voit olla varma, että umpihumalainen seurueesi ei sinua sieltä ylös saa. Ja jos ihmeen kaupalla huuhtoudutkin puolikuolleena rantaan, käy hyvin äkkiä selväksi, että golflyönneistä, hauiskääntöliikkeistä ja poseerausilmeistä poiketen elvytys on sellainen asia, jota kukaan porukasta ei ole ehtinyt treenata yhtään.

Mutta hetkinen! Joku on siinä määrin tolkuissaan, että ymmärtää soittaa apua! Pahaksi onneksi kaikki pelastushelikopterit ovat jo vastaavissa tehtävissä toisaalla, joten ei auta kuin yrittää selittää hätäkeskukselle kuinka ambulanssin olisi helpointa löytää mökillenne:

– Lossimatkan jälkeen käännytte peltotielle, jota jatkatte 35 kilometriä, kunnes näette Ittessurmanneitten metsää vartioivan hiippalakkiukon, jolle teidän täytyy antaa lahjukseksi kolme kiloa tundrapöllöjen höyheniä. Synkkä, ahdistava ja loputtoman oloinen polku johdattaa teidät sitten venesatamaan, jossa Konjakki-Mauri teitä varmaan jo odottaa Busterin kanssa. Mauri on ihan okei, mutta saa raivarin, jos sen kysymyksiin erehtyy vastaamaan. Hei nyt pätkii, hei kuuluuko, haloo!? 

Ossi Nyström

vapaa toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here