
Jalkapallon miesten vitosdivari pääsi alkamaan pari kuukautta normaalikevättä myöhemmin ja sarjassa pelataankin vain yksi kierros. UKP aloitti kauden viime viikolla voitolla Turussa, mutta ensimmäinen kotiottelu Pietolassa tiistaina päättyi tappioon.
Joukkueita lohkossa on 11 eli kesän aikana pelejä tulee vain kymmenen, joista puolet kotona. Sarja päättyykin normaalia aikaisemmin eli jo elokuun lopulla.
Avauspeli Raunistulan kentällä Turussa Turun Weikkojen kakkosjoukkuetta vastaan sujui hyvin. Valtteri Salin avasi maalitilin jo toisella minuutilla, tauolla tilanne oli UPK:lle 3–0 ja lopussa 5–1. Severi Marttila teki UPK:n loput maalit.
Tiistain kotiavauksessa Ruskon Palloa vastaan ei UPK:n peli lähtenyt alussa lainkaan sujumaan. Syötöt lipsuivat vastustajalle, kaksinkamppailut hävittiin ja vastustaja pääsi turhan helposti uhittelemaan UPK:n maalin lähelle.
FC RP rankaisikin jakson puolivälissä komealla vapaapotkulla rangaistusalueen kulmalta ja jakson lopulla uudelleen, kun hyökkääjä huiputti pari UPK:n miestä ja latasi kanuunan ylänurkkaan.
Toisella jaksolla UPK oli jopa hallitsevampi, taistelutahto oli löytynyt ja peli eteni hyvin. Kavennus syntyi 62. minuutilla, kun Vesa Salin pudotti keskityksen rangaistusalueen ulkopuolelle ja Jussi Lännistö latasi komean vedon ohi paikoilleen jähmettyneen maalivahdin.
UPK:lla oli hyviä paikkoja tasoitukseen, mutta vartti ennen päätöstä tuli kylmä suihku. Rusko sai UPK:n vapaapotkun jälkeen nopean hyökkäyksen, jonka hyökkääjä päätti kaukovedolla verkon perukoille taidokkaasti yli UPK:n maalivahdin.
UPK sai lopussa vielä muutaman paikan, mutta suurin into katosi vieraiden kolmanteen maaliin ja peli päättyi lukemiin 1–3.
Rusko on kahdella voitolla sarjan kärjessä yhdessä Loimaan kanssa. Tyvessä VG-62 on hävinnyt jo kolme peliä.
UPK:n kausi jatkuu 4.7. vieraspelillä Kuuvuoren Laakia vastaan Turussa, seuraava kotipeli on FC Komaria vastaan vasta kuukauden päästä 23.7.
Jussi Arola