Tiistaina päättyneen kuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana Uudessakaupungissa äänesti 3 020 uusikaupunkilaista. Luku on 23,4 prosenttia äänioikeutetuista. Naiset äänestivät kaupungissa hieman miehiä innokkaammin. Yhteensä Uudessakaupungissa on 12 932 äänioikeutettua.
Uusikaupunki on Varsinais-Suomen toiseksi laiskin äänestäjä. Ennakkoäänestysprosentti jäi pienemmäksi vain Laitilassa, jossa äänesti ennakkoon 22,2 prosenttia äänioikeutetuista. Valtakunnallinen ennakkoäänestysaktiivisuus oli 33 prosenttia.
Varsinainen kuntavaalien äänestyspäivä on sunnuntai, jolloin voi käydä äänestämässä omassa lähiäänestyspaikassaan. Tieto varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikasta on tullut kirjeellä kotiin.
Uudessakaupungissa on perinteisesti äänestetty eniten varsinaisena vaalipäivänä. Vuoden 2017 kuntavaaleissa neljä vuotta sitten uusikaupunkilaisista 24,3 prosenttia äänesti ennakkoon ja vaalipäivänä kävi äänestämässä 34,4 prosenttia äänioikeutetuista. Neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli 58,4 prosenttia.