Ilmastonmuutos vaatii toimia myös Ugissa

0

Euroopan isoissa kaupungeissa tavoitellaan hiilineutraaliutta jo hyvinkin järein toimin. Ranskassa ja Hollannissa revitään asfalttia ja tilalle istutetaan puita. Kerrostaloille rakennetaan viherkattoja.

Myös Suomessa on pyrittävä kohti hiilineutraaliutta ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamiseen. Vuonna 2015 YK:ssa sovittu kestävän kehityksen ohjelma, Agenda2020, koskee kaikkia maita. Suomessa on jo tehtykin kansallinen toimeenpanosuunnitelma.

Kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamiseksi on tehtävä ratkaisuja myös Uudessakaupungissa. Tehtävää ei ole niin paljon kuin isoissa kaupungeissa, sillä kaupunki on jo vihreä keidas. Puutalokorttelit ovat vehmaita ja lähiötkin on rakennettu niinä aikoina, kun ihanteena olivat vielä isot pihat ja puitten lempeä varjostus.

Kaupunginlahden rannat edustavat jo nyt sellaista autotonta aluetta, joita kaupunkeihin pyritään rakentamaan lisää.

Tekemistä riittää silti. Uusikaupunkilaiset ovat tottuneet liikkumaan autoilla, kuten suurin osa suomalaisista. Jalankulkijoita, rollaattoreita, lastenvaunuja ja pyöriä on liikennesuunnittelussa mietitty vähemmän. Liikenteeseen on ilmestynyt myös täysin uusia vempeleitä, kuten sähköpotkulautoja, joita ei ole osattu ottaa suunnittelussa huomioon mitenkään. Lisäksi, jos Uuteenkaupunkiin käynnistetään uudestaan henkilöjunaliikenne, sekin vaatii muutoksia. Junaseisakkeen lähistölle tarvitaan pysäköintipaikkoja ja pyöräparkkeja. Liikenne- ja viestintäministeriö arvioi, että droneista ja lentotakseista tulee tärkeä osa kuljetus- ja matkapalveluja. Myös niiden käyttö vaatii suunnittelua.

Siihenkin on varauduttava, että ilmastonmuutos lisää sateita ja säiden ääri-ilmiöitä. Kaupunginlahden tulva nosti meriveden pintaa helmikuussa 2020 niin, että yksi rantaravintoloista joutui veden valtaan. Vastaavia tilanteita tulee todennäköisesti lisää, se on otettava huomioon rakentamisessa.

Kaupunki on tilannut helsinkiläiseltä arkkitehdiltä kaupunkikuvaselvityksen. Selvityksessä pyritään luotaamaan niitä kohtia, joita kaupungissa pitää ratkaista kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Selvitystä tarvitaan myös uuden osayleiskaavan suunnittelussa. Nykyinen osayleiskaava on vuodelta 1993, joten päivittämistä riittää. Maailma muuttuu ja Uudenkaupungin on muututtava sen mukana.

Teija Uitto