
– On upeaa, että saamme tuoda elävän musiikin takaisin Uudenkaupungin kesään. Niin minä, kuin muutkin viikolla esiintyvät muusikot, odotamme malttamattomina, että pääsemme pitkän tauon jälkeen yleisön eteen. Se tulee varmasti olemaan tunteikas jälleennäkemisen hetki niin soittajille kuin kuulijoille, pohtii Leppäniemi.
Koronapandemian takia myös Crusell-festivaali oli viime kesänä peruttava ja lopullinen päätös tämän vuoden festivaalin järjestämisestä tehtiin vasta viime kuussa.
– Tuolloin koronatilanne näytti huomattavasti paremmalta kuin nyt. Olemme kuitenkin alusta lähtien varautuneet siihen, että koronaepidemia ei ole kokonaan voitettu, ja siksi esimerkiksi myynnissä on ollut vain osa konserttipaikkojen kapasiteetista. Liput ovat numeroimattomia, joten voimme reagoida tilanteisiin nopeasti ja yleisössä turvavälien pitäminen on näin mahdollista. Lisäksi toivomme yleisön käyttävän konserteissa maskeja, selvittää musiikkiviikon taiteellinen johtaja Petri Hatakka.
Koronaturvallisuus on otettu huomioon kaikissa viikon tapahtumissa.
– Suosittu Lyhtyjen yö Vallimäellä on tarkoitus järjestää, mutta yleisön liikkumista alueella ohjataan aiempaa tarkemmin. Tässä kohtaa toivoisin myös yleisön kantavan vastuunsa. Tuodaan oma pieni piknik-peitto ja pysytellään siinä oman porukan kesken koko illan ajan, eikä keräännytä yhteen suureksi massaksi. Sanomattakin on selvää, että kaikkiin viikon tilaisuuksiin tullaan vain terveinä, painottaa Hatakka.
Musiikkifestivaali juhlii 40. vuottaan muistaen samalla myös 300 vuotta sitten solmittua Uudenkaupungin rauhaa, joten yleisöllä on lupa odottaa juhlavaa ja korkealaatuista puupuhallinmusiikkia eri vuosisadoilta, sekä upeita solisteja ympäri maailmaa.
Viikolla käytävän kahdeksannen kansainvälisen Crusell-kilpailun keskiössä on tänä vuonna Bernhard Crusellin oma soitin, klarinetti. Kilpailun taso on asiantuntijaraadin mukaan ollut alkueristä lähtien hyvin korkea, eikä loppuviikosta käytävältä finaalilta odoteta yhtään vähempää.
– Konserttien ohella myös kilpailutoiminta on ollut pysähdyksissä yli vuoden. Crusellin klarinettikilpailu lienee ensimmäisiä kisoja sitten koronaepidemian puhkeamisen. Ei siis ihme, että kilpailuun pyrki mukaan yli 160 lahjakasta nuorta soittajaa ympäri maailmaa, kertoo Olli Leppäniemi.
Karsintojen kautta kilpailuun on valikoitunut kymmenen soittajaa. Tällä kertaa mukana ei ole suomalaisia soittajia, vaan kilpailijat tulevat Israelista, Usasta, Ranskasta, Italiasta ja Saksasta.
Viikkoon on alusta alkaen kuulunut myös opetustoiminta. Tänäkin vuonna näille mestarikursseille tulee nuoria muusikoita niin Suomesta kuin muualta.
– Näiden nuorten intoa saada opetusta maailman parhaimmilta soittajilta kuvaa hyvin se, että tarvittaessa he ovat olleet yksin kaksi viikkoa karanteenissa ennen Crusell-viikon ja kurssien alkua, kertoo Petri Hatakka.
Tämän Crusell- juhlavuoden aloittaa tänään Marzi Nymanin ja Niko Kumpuvaaran ilmaiskonsertti Uudenkaupungin torilla kello 12.
Uusikaupunki
Maija Ala-Jääski
Eri juhlavuosien ohella Crusell-viikon konserteissa on kiinnitetty huomio monimuotoisuuteen ja musiikin tuomiseen mahdollisimman monen ulottuville.
– Ohjelmistoa kootessani olen osaltani halunnut tuoda esiin ja edistää maailmassa tapahtuvaa positiivista muutosta. Musiikki puhuu kaikille sukupuolesta tai etnisestä alkuperästä huolimatta, toteaa viikon taiteellinen johtaja Olli Leppäniemi.
Päivittäin konserteissa kuullaankin myös naisten ja eri etnistä alkuperää olevien säveltäjien teoksia.
Musiikin tavoitettavuutta on tänä vuonna pyritty lisäämään useallakin tavalla. Viikon oppilaskonsertit ovat ilmaisia, samoin torstain pihakonsertti ja vallimäen perinteinen lyhtyjen yö. Uudenkaupungin torilla joka päivä kello 12 järjestettävä Päivän puhallus on myös ilmaistapahtuma.
– Päivän puhallus on tänä vuonna musiikillisesti erittäin monipuolinen ja yllättäväkin. Saa nähdä mitä toriyleisö on mieltä tästä uudistuksesta, Leppäniemi hymyilee.
Monimuotoisuutta korostaa myös konserttien vieminen Uudenkaupungin ulkopuolelle, Kalantiin ja Taivassaloon.
– On mielenkiintoista kuulla miten Taivassalon uusi seurakuntakeskus taipuu konserttisaliksi. Yleisö on ainakin ollut tästä uudistuksesta innoissaan, sillä kyseisen konsertin liput on loppuunmyyty, paljastaa Crusell-viikon taiteellinen johtaja Petri Hatakka.