Lokalahdella Nopperlan tilalla järjestetty musiikkifestivaali Karjurock onnistui suunnitelmien mukaisesti. Tapahtuman tiedottaja Marko Savolaisen mukaan neljän päivän yhteen laskettu kävijämäärä oli 10 000–15 000 paikkeilla.

Nelipäiväisellä festivaalilla oli yksi historiansa kovin artistikattaus. Stadionluokan artistit Antti Tuisku ja Haloo Helsinki! vastasivat näyttävimmistä esityksistä pyrotekniikoineen ja tanssijoineen.

Keskiviikon perhepäivänä esiintyi tubettajat Helmi & Ella sekä Hevisaurus. Suurimmat yleisömäärät veti viikonlopun aikana Haloo Helsingin! ja Antti Tuiskun ohella BEHM, Eppu Normaali, Kaija Koo, Vesala ja Apocalyptica.

Alla kuvasatoa festivaalin tapahtumapäiviltä.

Perhepäivän musiikista vastasi Hevisaurus.

 

Tubettajat Ella & Helmi viihdyttivät nuorta yleisöä perhepäivänä.

 

Turmion Kätilöt sai kunnian päättää 14:nnen Karjurockin.

 

Haloo Helsinki! oli yksi festivaalin odotetuimmista yhtyeistä.

 

Erika Vikman esitti Karjurockissa tunnetuimpia biisejään kuten ”Cicciolina” ja ”Syntisten pöytä”.

 

Kaija Koo otti lauantaina yleisön haltuunsa.

 

Big Brother 2019 -ja Selviytyjät Pohjola 2020 -voittaja Kristian Heiskari (vas.) toimi lauantaina juontajana yhdessä Miia Roihaksen kanssa.

 

Maija Vilkkumaa lauloi tunteella lauantain alkuillassa.

 

Eppu Normaalin klassikkobiisit saivat kaikenikäiset laulamaan mukana.

 

Vesala päätti perjantain artistitarjonnan upealla keikallaan.

 

Apocalyptica soitti upeasti selloillaan, mikä sykähdytti varmasti koko yleisön.

 

Seitsemän Emma-patsasta keväällä pokannut BEHM sai koko festivaaliyleisön laulamaan suosittua ”Hei rakas” -kappaletta.

 

Antti Tuisku oli torstain pääesiintyjä.

 

Yleisö eli mukana koko Antti Tuskun esityksen ajan.

 

Torstaipäivän artistikattauksen avasi STIG.