Karjurock käynnistyi vauhdikkaasti

0
Torstain pääesiintyjä Antti Tuisku veti lavan edustan täyteen yleisöä.

Järjestyksessään 14. Karjurock on saatu käyntiin Lokalahden Nopperlan tilalla. Nelipäiväiseksi kasvanut tapahtuma järjestettiin vuoden tauon jälkeen, koska koronapandemia peruutti viime vuoden tapahtuman viime hetkillä.

– Mahtava fiilis, kun näkee, että ihmisillä on hauskaa ja uskaltavat liikkua. Perhepäivänä oli hienosti ihmisiä paikalla, mikä toivottavasti näyttää suunnan muille päiville, Karjurockin tiedottaja Marko Savolainen kertoo.

Kaikki on mennyt toistaiseksi suunnitelmien mukaan. Karjurockin oman leirintäalueen Priority-paikat ovat loppuunmyytyjä ja tavallisia leirintäaluepaikkoja on myyty hyvin.

– Samalla rutiinilla nämä järjestetään, kuin aikaisemmin. Järjestäjänä tuntuu hyvältä ja voi luottavaisin mielin lähteä viimeisiin päiviin, Savolainen iloitsee.

Savolaisen mukaan lipunmyynti on viime päivinä kiihtynyt mukavalla vauhdilla. Mahdollista yleisömäärää ei kuitenkaan voida vielä spekuloida.

– Lippuja myydään paljon tapahtumapäivinä, joten on mahdotonta ennustaa kokonaiskävijämäärää. Useista tuhansista puhutaan kuitenkin.

Lauantaina astuvat voimaan ravintoloita koskevat rajoitukset Varsinais-Suomessa. Uusien rajoitusten mukaan alkoholijuomien myyminen on lopetettava puoliltaöin.

Savolainen kertoo, että rajoitukset eivät tule vaikuttamaan Karjurockiin merkittävästi.

– Lauantaina voimme illalla joutua hiukan järjestelemään asioita, mutta kaikki tapahtuu ihan suunnitelmien mukaan.

– Osasimme varautua, että jotain rajoituksia tulee ja sen mukaan olemme rakentaneet tapahtuma-alueen. Jos pieniä muutoksia tulee, niin ilmoitamme siitä omilla kanavillamme, Savolainen lisää.

Maalaisfestivaali alkoi keskiviikkona perinteisellä perhepäivällä. Suurijoukkoista lapsiperheyleisöä viihdytti suositut tubettajat Ella & Helmi sekä Hevisaurus.

Karjurock oli tubettajille ensimmäinen festivaalikeikka, mutta se ei esiintymisjännitystä haitannut, sillä nuoret ottivat yleisönsä haltuun leikkimielisillä kisoillaan. Lapset pääsivät myös esityksen jälkeen yhteiskuviin Ellan ja Helmin kanssa.

Koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus sai lapset laulamaan yhtyeen suosikkilauluja kuten Räyh! ja Viimeinen mammuntti.

– Tämä on meidän lempifestari, koska täällä saa karjua, yhtyeen laulaja Herra Hevisaurus ilmoitti yleisölle.

Torstaina katseet kiinnittyivät yhteen festivaalin suurimpiin vetonauloihin eli Antti Tuiskuun. Maailmanluokan lavashow sykähdytti suurijoukkoisen yleisön, jota tuli iltaa kohti enemmän paikalle illan päätähteä varten.

Tuiskun mukana lavalla nähtiin bändin lisäksi neljä taustatanssijaa, jotka täydensivät esitystä.

– Karjurock ja Uusikaupunki, mikä teillä on meininki? Tuisku kysyi yleisöltä ensimmäisten kappaleiden välissä.

Aurinkoisessa torstai-illassa nähtiin myös STIG, Oku Luukkainen ja Portion Boys.

Launtaille odotetaan tapahtuman suurinta yleisömäärää. Tiedottaja Marko Savolaisen mukaan eniten lippuja on myyty juuri päätöspäivälle.

Perjantaina Nopperlan lavalle nousi Teflon Brothers, Mikael Gabriel, S.I.G, Joel Herttua, BEHM, Apocalyptica ja Vesala.

Iltapäivällä jo puoli kolmen aikaan alkavaa lauantain päätöspäivää tähdittää Luuvitonen, Eppu Normaali, Maija Vilkkumaa, Kaija Koo, Erika Vikman, Mokoma, Haloo Helsinki! ja Turmion Kätilöt.

Musiikista nauttimista kavereiden kanssa

Karjurockin leirintäalueella musiikki raikaa ja tunnelma on korvia huumaava. Lokalahtelaiset nuoret Markus Maula ja Juuso Toivonen ovat olleet mukana rakentamassa vaunua, jota he kutsuvat karjukärryksi.

Karjukärry on nyt viidettä vuotta Karjurockissa ja siellä nuoret viettävät aikaa musiikkia kuunnellessa.

Maulalla ja Toivosella on kokemusta festareilta jo monen vuoden ajalta ja he nimeävätkin yhdessä olon ja kavereiden näkemisen Karjurockin kohokohdaksi.

Koronapandemia ei missään vaiheessa saanut Maulaa tai Toivosta harkitsemaan paikalle tuloa vaan tapahtumaan osallistuminen oli itsestäänselvyys.

– Hienoa olla täällä! Saamme koko tapahtuman ajan nauttia kavereiden seurasta. Mikä voisi olla parempaa, nuoret kertovat.

Maulalla eikä Toivosella ole ollut mitään valittamista tapahtuman järjestelyistä.

– Ihmisiä ei ole vielä paljoa ollut, mutta varmasti viikonloppua kohden paikat täyttyvät.

Maula on Karjurockissa viidettä kertaa ja Toivonen seitsemättä kertaa. Molemmat kertovat saaneensa paljon hyviä muistoja Karjurockista.

– Erittäin hyviä muistoja on vuosien saatossa saatu täältä, nuoret ilmoittavat paljastamatta sen enempää muistojaan.