En ole koskaan oikein ymmärtänyt live-cd:itä. Dvd-tallenteitakin viitsii katsoa vain harvoin – niitä katsoessa saattaa alkaa kismittää, ettei päässyt paikan päälle.
Live-cd:llä kuuluu paitsi musiikki, myös se, jos joku yleisöstä huutaa jotain päätöntä. Huutaa esimerkiksi rauhallisen, tunnelmaltaan haikean kappaleen päälle. Tunnelmahan siinä menee.
Kuten sanoin, en ole koskaan oikein ymmärtänyt live-cd:itä – en ennen koronaa. Koronapandemia on ollut selvästi aikuisikäni pisin aika, jona en ole käynyt yhdelläkään keikalla. Facebook-livenä ja joskus myös televisiossa katsottavissa olevat suorat konsertit ovat hieman lievittäneet livemusiikin puutostilaani.
Ehkä jopa enemmän siinä ovat kuitenkin auttaneet juuri live-cd:t. Niitä pystyin kuuntelemaan kätevästi myös huhkiessani keväällä opinnäytetyöni parissa. Livelevyillä artisti tuntuu olevan erilaisessa mielentilassa kuin tavallisella, äänitysstudiolla nauhoitetulla cd:llä. Tämä kuuluu myös musiikissa. Välispiikit ovat yhtäkkiä alkaneet kuulostaa hauskoilta, jotkut jopa kiinnostavilta. Yleisön äänet puolestaan nostattavat minunkin tunnelmaani.
Nykyään ymmärrän livelevyjä. Ne suovat helpotusta niille, jotka eivät pääse keikoille. Kolikon kääntöpuolena keikoille alkaa kaipaamaan hetken kuluttua taas entistä kovemmin. Livelevyt ovat siis vain lyhytaikainen apu.
Todellinen helpotus olisi se, jos keikalle pääsisi fyysisesti – ei vain tunnelman tasolla. Pienet keikat ovat parhaita niiden intiimin tunnelman vuoksi, mutta myös festarit kelpaavat livemusiikin nälkään. Osa festivaaleista onkin onneksi jo aivan kulman takana. Jossain päin Suomea niitä on jo ollutkin.
Jos festareille pääsee, ja uskaltaa koronan deltavarianttien uhmallakin lähteä, ei odotus ole siis enää pitkä. Itsekin havahduin eräs päivä siihen, että vertailin eri festivaaleja ja mietin, missä on paras tarjonta. Vasta sen jälkeen heräsin pohtimaan, kannattaako niille vielä lähteä. En olisi varmasti ainoa festivaalikävijä, vaan todella moni muukin tulee rientämään kauan kaivatun livemusiikin äärelle.
Ainakin voin ilokseni sanoa, että keikkojen, tai ainakin festivaalikeikkojen, suhteen alkaa olla pikku hiljaa valinnan varaa. Päättää sitten pelata varman päälle kotona tai lähteä joka tapauksessa. Valinta voi yli vuoden jälkeen tuntua helpolta, mutta uutisia lukiessa alkaa mietityttää. Korona-altistumisia on festareilla jo tullut, koska turvavälejä ja maskeja ei ole pidetty. Se ei varsinaisesti herätä luottamusta. Toinen jalka on jo ovesta ulkona, valmiina hyppimään musiikin tahtiin. Toinen seisoo vielä tiukasti eteisessä, mutta hytkyy varovasti.
Lähtijät, festaroikaa koronaturvallisesti. Kukaan meistä ei varmaan halua joutua odottamaan keikkoja taas yli vuotta.
Minäkin toivon, että pian livelevyistä tulee minulle taas tarpeettomia. Että ne unohtuvat jonnekin cd-hyllyyn, koska juoksen taas keikoilla.