Uudenkaupungin torin teematorit käynnistyivät lauantaina Lomatorilla. Sää oli kyllä hyvinkin teemaan sopiva lomasää, mutta ehkä jopa liiankin hyvä torilla käynnin kannalta, sillä monet lomalaiset päättivätkin jäädä kokonaan mökille tai kotiin terassin varjoon vilvoittelemaan. Nekin, jotka torilla poikkesivat, pysyttelivät pääasiassa varjossa ja esiintymislavan edessä oli esiintyjien kannalta ikävän tyhjää.
Sää taisi pitää myös monet kirpputorikauppiaat kotosalla, sillä normaalien lauantain torimyyjien lisäksi paikalla oli vain muutama muu myyjä.
Musiikista vastasi akustinen duo Ida ja Eero eli Ida Kallioinen ja Eero Laurell . Torilavalla esiintyi myös Kesäkulkurit eli tanssiduo Amanda Vuori & Anniina Ukkonen .
Kesäkulkurit on Läntisen tanssin aluekeskuksen järjestämä kiertue Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Tanssiesityksen lisäksi ohjelmaan sisältyy työpaja.
Kiertueen tavoitteena on tanssin saatavuuden ja saavutettavuuden lisääminen. Duo esiintyy heinäkuun aikana erilaisissa tapahtumissa ja käy myös mm. päiväkodeissa, hoivakodeissa ja esiintyy isommissa kaupungeissa kävelykaduilla ja muuallakin ihmisten parissa.
Teematoreja järjestetään tänä kesänä kymmenen kappaletta. Heinäkuussa ovat vielä vuorossa Lastentori, Taitotori, Musatori ja Kulttuuritori, elokuun kaikki neljä toria juhlistavat Uudenkaupungin rauhan juhlavuotta ja torit päättyvät syyskuun alun Lähestystoriin.
Torikoordinaattorina tapahtumista vastaa tänä vuonna Julia Nikusaari . Hän toimi pitkään nuorisovaltuuston puheenjohtajana ja siinä roolissa järjesti monenlaisia tapahtumia. Opiskelujen vuoksi hän on ollut muutaman vuoden poissa kaupungista.
– Ihan kiva palata tänne. Opiskelut päättyvät kohta ja toivottavasti työpaikka löytyy lähialueelta. Pyrin löytämään lauantaitoreille teemaan sopivaa ohjelmaa ja tekemistä, jotta kaikki viihtyisivät. Mielenkiintoista hommaa, vaikka ei suoranaisesti koulutukseen liitykään.
Ohjelman lisäksi torilla oli järjestetty lapsille monenlaista tekemistä ja ensi lauantaina torilla sitä on vieläkin enemmän, kun teema on Lastentori.
Jussi Arola