Mahdollisia ravintolarajoituksia tulossa jälleen – Festivaalijuhlinta tuo koronan leviämisriskin

0

Varsinais-Suomi jatkaa koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Virus leviää nyt erityisesti nuorten parissa ja yöelämässä. Varsinais-Suomessa tapausmäärät ovat pysyneet miltei ennallaan.

Tunnusluvut ovat kuitenkin sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan suhteellisen korkeita ja kaikkiaan todettiin viime viikolla 166 tartuntaa. Viime viikolla koronan ilmaantuvuus jatkoi kasvuaan. Viime 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 66,6.

Kotoperäiset tartunnat näyttelevät suurinta roolia. Valtaosa tartunnoista saadaan lähipiiristä ja ulkomaan matkojen tuliaisina. Ravintoloista, yökerhoista ja ulkoilmakonserteista saatujen tartuntojen ja altistumisien määrä on kasvanut.

Tartunnoista noin 40 prosenttia todetaan rokottamattomilla ikäryhmillä eli 15–21-vuotiailla nuorilla aikuisilla ja nuorilla.

– Deltavirus kiertää nyt erityisesti nuoressa väestössä. Ennen kuin rokotekattavuus saadaan Varsinais-Suomessa korkeammalle tasolle emme voi tuudittautua siihen, että tilanne on hallinnassa, Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala kertoo.

Ravintolatartuntojen vuoksi lähiviikkoina Varsinais-Suomessa järjestettävät festivaalit huolestuttavat koronakoordinaatioryhmää.

– Tartunnat leviävät yökerhoissa, ravintoloissa ja festareilla, koska juhlatunnelmissa ihmiset eivät muista pitää etäisyyttä ja turvallisuusohjeet saatavat unohtua. Sellaisesta käytöksestä myös koronavirus on innossaan, sanoo Rintala vakavana.

Kiertävä viruskanta on pääosin deltavirusmuunnosta, joka leviää paljon herkemmin kuin aikaisemmat muunnokset. Tartuntojen kasvu voi liittyä suurelta osin juuri deltavirukseen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että sen aiheuttamissa infektioissa sairastuneen virusmäärät ovat hyvin suuria.

Epidemiatilanne on toukokuusta alkaen heikentynyt, eikä rokotekattavuus Rintalan mukaan vielä yllä toivotulle tasolle. Tämän vuoksi koordinaatioryhmä päätti tiistaina puoltaa ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaista rajoittamista taudin leviämisen estämiseksi.

Ravintolarajoitusten muutoksista päätetään valtioneuvoston asetuksella. Muihin koordinaatioryhmän antamin suosituksiin ei tehty muutoksia.