Uusikaupunki
Uudessakaupungissa on tapahtumassa merkittävä vallanvaihdos. Kun kuluneella kaudella SDP:n, Vasemmistoliiton ja Pro Uudenkaupungin yhteenliittymä on ollut paalupaikoilla, nyt merkittävimmät paikat menevät oikeistolle. Valtuuston puheenjohtajaksi keskusta esittää Mauri Kontua ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi kokoomus Raimo Löfstedtiä.
Myös SDP:n sisällä on käynyt puhuri. Kaupunginhallituksen puheenjohtajana toiminut Jaana Reijonsaari-Korsman ei ole enää lähdössä kaupunginhallitukseen, vaan häntä esitetään valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi sekä opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtajaksi. Kaupunginhallitukseen sosialidemokraateista nousee aviopari Merja ja Kari Koski sekä Janne Sjölund ja Heli-Päivikki Laurén puolikkaaksi kaudeksi. Toisen puolikkaan kauden hoitaisi Li Grönlund (vas.). Kari Koskea esitetään myös kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajaksi.
Kuluneella valtuustokaudella vasemmiston kanssa koalitiossa ollut Pro Uusikaupunki ei ole ollut enää mukana SDP:n ja Vasemmistoliiton yhteenliittymässä, ryhmä näyttäisikin jäävän kokonaan ilman merkittäviä paikkoja.
Terveyslautakunnan puheenjohtajuuden vasemmisto aikoo jakaa niin, että Henna Jokinen (vas.) ottaa vetovastuun kaksi ensimmäistä vuotta ja Heli-Päivikki Laurén seuraavat kaksi.
Uudenkaupungin Veden puheenjohtajuutta esitetään Jussi Koskelle (sd.) ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtajuutta Kari Nurmiselle (vas.).
Kaupunginhallitukseen keskusta esittää Rauno Aaltosta ja Hanna Vuolaa , sosiaalilautakunnan puheenjohtajaksi Martti Luotosta ja ympäristö- ja lupalautakunnan puheenjohtajaksi Veli-Matti Virtasta.
Vuolalle esitetään kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtajuutta.
Perussuomalaiset esittävät kaupunginhallitukseen Sami Virtasta ja Java Valkosta . Teknisen lautakunnan puheenjohtajaksi on nousemassa Juha Aaltonen (ps.) ja ympäristöterveydenhuollon lautakunnan puheenjohtajaksi Esa Aaltonen.
Perussuomalaiset esittävät Uuteenkaupunkiin perustettavaksi kotouttamislautakuntaa. Mikäli se perustetaan, perussuomalaiset nostaisivat sen puheenjohtajaksi Joao Putulukeson .
Kokoomus on jo aiemmin päättänyt esittää Löfstedtin lisäksi kaupunginhallitukseen Laura Kontua ja Seppo Nikulaa, Tarmo Kangasta tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi ja Pilvi Marselaa hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajaksi. Tomi Saloa ryhmä esittää valtuuston 2. varapuheenjohtajaksi.
Luottamusmiespaikoista päättää valtuusto.
Tuleva kaupunginhallitus
Paikkajakoneuvotteluissa syntynyt esitys:
Kokoomus: Raimo Löfstedt (pj.), Laura Kontu, Seppo Nikula
Keskusta: Hanna Vuola (2. varapj.), Rauno Aaltonen
Perussuomalaiset: Sami Virtanen, Java Valkonen
Vasemmisto: Kari Koski (1. varapj.), Merja Koski, Janne Sjölund , Heli-Päivikki Laurén (2 vuotta), Li Grönlund (2 vuotta)