Miksi antibioottiresistenssiä tutkitaan?

0

Oli vuosi 1896, Ernest Duchesne tutki laboratoriossaan Penicillium glaucum -homeen vaikutusta taudinaiheuttajiin. Vuonna 1897 Duchesne palautti väitöskirjansa, ensimmäisen tutkimuksen, jossa spekuloitiin homeiden käyttämisellä antimikrobisiin tarkoituksiin.

Runsaat 30 vuotta myöhemmin muuan Alexander Fleming löysi Penicillium -homeiden tuottamat antimikrobiset yhdisteet uudelleen, syntyi penisilliini ja alkoi uusi aika modernissa lääketieteessä. Penisilliinin löytymisen jälkeen kului vain muutama vuosi, kunnes ensimmäiset penisilliinille vastustuskykyiset bakteerit havaittiin. Penisilliinin vanavedessä löydettiin useita uusia antibiootteja, ja jokaisen jälkeen myös niille vastustuskykyisiä bakteereja.

Vastustuskyky eli resistenssi antibiooteille on bakteerien luontainen ominaisuus, puolustuskeino, jonka avulla ne kamppailevat muita ympäristön mikrobeja vastaan. Jotta bakteeri ei tuhoaisi itseään omilla antibiooteillaan, täytyy sen pystyä vastustamaan tuotoksensa vaikutusta. Ympäristössä on siis aina ollut resistenssigeenejä, mutta ihmisen toiminta on muovannut asuttamiemme ympäristöjen resistenssiprofiileja.

Antibioottiresistenssistä puhuttaessa keskustelu kääntyy usein ongelman kliiniseen puoleen, eli antibioottien tehon heikkenemiseen ja siitä johtuvaan sairauksien hoidon vaikeutumiseen. Tämä on ymmärrettävää, sillä resistenssiongelman kliininen näkökanta on usein se, joka koskettaa ihmisiä eniten.

Resistenssiongelma on kuitenkin monitahoinen, myös asiantuntijoille hankalasti hahmotettavissa oleva kokonaisuus. Tämä kokonaisuus koostuu paitsi kliinisestä puolesta, myös eläin- ja ympäristönäkökannoista sekä niiden monimutkaisesta vuorovaikutuksesta.

Ympäristö yhdistää resistenssiongelman eläin-aspektin ihmisiin vaikkapa vesistöjen välityksellä. Kuvitteellinen esimerkki: tuotantoeläintilalla syötetään antibiootteja eläimille ennakoivasti kasvun edistämistarkoituksessa.

Suurin osa antibiootista erittyy lannan mukana, jota käytetään lannoittamaan peltoa, josta sateella valuu osa läheiseen ojaan. Oja yhdistyy mereen, vaikkapa uimarannan läheisyydessä. Rannalla uimassa oleva ihminen saattaa nielaista veden mukana resistenssigeenejä kantavia harmittomia bakteereja, jotka voivat siirtää resistenssigeenin tautia aiheuttavaan bakteeriin. Kyseisen bakteerin aiheuttamaa infektiota ei pahimmassa tapauksessa voida hoitaa antibiootein.

Uudessakaupungissa tutkitaan Kasarminlahden kunnostushankkeen yhteydessä myös antibioottiresistenssiä suomalaisen startup-yrityksen Resistomapin toimesta. Tarkemmin sanottuna vesinäytteistä tutkitaan geenejä, joita bakteerit luontaisesti sekä ihmisten toiminnan takia lisääntyvästi kantavat, ja jotka aikaansaavat bakteerin kyvyn vastustaa antibioottien vaikutusta.

Uusikaupunki on tiettävästi ensimmäinen kaupunki Suomessa, joka on lisännyt antibioottiresistenssin seurannan muiden seurattavien ympäristön kemikaalien ja saasteiden joukkoon.

Tämä on erittäin hieno ja suuri harppaus eteenpäin sekä yleisen antibioottiresistenssitietoisuuden lisäämisessä että antibioottiresistenssin seurannassa, ja tuottaa tärkeää, avointa tietoa sekä alueen asukkaille että alan asiantuntijoille.

Jesse Majlander

tutkija, Resistomap

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here