Myllymuorin uudessa seikkailussa etsitään kaivoa

0
Myllymuorin seikkailukierrokset lähtevät liikkeelle Vaakahuoneelta.

Myllymuorin kierrokset alkavat jälleen tiistaina. Myllymuori etsii kaivoa -seikkailussa etsitään nimensä mukaisesti kaivoa, sillä Myllytontulla ei ole lainkaan vettä. Noin tunnin kestävällä kierroksella kierretään keskustassa etsimässä kaivoa. Samalla tutustutaan Uudenkaupungin nähtävyyksiin ja niiden historiaan.

– Katselemme reitillä olevia kaivojen kansia. Lapset oppivat samalla sadevesikaivoista. Lapsista on mielenkiintoista, miten vesi kulkee näkemättämme maan alla, Myllymuoria esittävä Kerttu Aaltonen kuvailee.

Koko perheen seikkailu on suunnattu erityisesti leikki-ikäisille. Joskus mukaan osuu hieman vanhempiakin lapsia, tai esimerkiksi rattaissa kulkevia sisaruksia. Aaltonen soveltaa ohjelmaansa yleisön iän mukaan. Ryhmään mahtuu noin 15 lasta.

Päivi Kurkilahti on säveltänyt tämän kesän seikkailua varten uuden kaivon etsintä -kappaleen. Myös tuttu kenkärock on Kurkilahden sävellys. Lisäksi kierroksella kuullaan Rauno Meloksen säveltämä ja Tarja Kautsalon sanoittama lehmärap . Kierrokselle osallistuvat lapset laulavat mukana ja säestävät ämpäriorkesterina.

– Osallistetaan lapsia mahdollisimman paljon, Kerttu Aaltonen toteaa.

Kyseessä on kaikkiaan seitsemäs Myllymuorin seikkailu. Viime vuonna kierroksia ei voitu järjestää. Kerttu Aaltonen viettää tänä vuonna 50-vuotista taiteilijajuhlaansa ja suunnitelmia oli jo keväälle. Nekin jouduttiin pandemian vuoksi perumaan.

– Itsellänikin on jo kova kaipuu päästä taas seikkailemaan, Aaltonen kertoo odottavaisena.

Kesällä on kierrosten lisäksi tarkoitus järjestää myös ohjelmalliset Myllymuori lähtee piknikille -kesäpiknikit Myllymäellä. Piknikillä lauletaan ja kuullaan tarinoita myllyjen satumaailmasta.

Myllymuori etsii kaivoa -kierroksia järjestetään tiistaisin ja torstaisin heinäkuun ajan. Myllymuori lähtee piknikille -kesäpiknikit pidetään säävarauksella keskiviikkona 28.7. ja perjantaina 30.7.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here