Rakkaudesta lajiin

0

Oli helmikuun seitsemäs päivä vuonna 2007. Isovanhempani kysyivät minulta koulusta haettaessa, että lähdenkö illalla katsomaan koripalloa.

Tiesin, että Uudessakaupungissa pelataan SM-tason koripalloa, mutta en joukkueesta tai historiasta sen koommin tiennyt. Olin silloin 9-vuotias.

Pohitullin palloiluhalliin päästyään pappani kertoi säännöistä, kentän viivoista, pelaajista ja kaikesta mielenkiintoisesta. Mieleen jäivät urheilulliset ulkomaalaisvahvistukset sekä huutava ja tiukka valmentaja. Myös tuomareille huutelu katsomosta järkytti aluksi.

Ottelun voitti kotijoukkue ja sain vielä nimikirjoituksen joukkueen parhaimmalta pelaajalta. Yksi ottelu riitti siihen, että koripallosta tuli minulle harrastus, monellakin eri tavalla. Siitä alkoi rakkaus lajiin, joka varmasti kestää ikuisuuden.

Olisinko koskaan päätynyt koriksen pariin, jos Korihait ei olisi pelannut SM-sarjassa? Ylipäätään pääsarjajoukkueen näkeminen omassa pikkukaupungissa kiinnosti, ja sen takia halusinkin mennä isovanhempani kanssa korispeliin.

Korkeimmalla sarjatasolla pelaaminen on varmasti yksi syy, miksi edelleenkin Korihailla on vankka asema kaupungissa, ja miksi ihmisiä kiinnostaa koripallo täällä päin.

Mitä kaikkea koripallo on antanut nyt 14 vuoden jälkeen? Se on antanut minulle uuden mielenkiinnon kohteen. Lajin, jota voin seurata päivittäin, esimerkiksi: miten joukkueilla menee sarjoissa, mitä uutisia tapahtuu, millaisia pelaajia pelaa ympäri maailmaa ja vaikka mitä.

Isoin asia, mitä koripallon on antanut minulle, on uusia ystäviä ja kavereita. Jos en olisi syksyllä 2007 aloittanut juniorijoukkueessa pelaamista, olisi minulta jäänyt aika monta oman ikäistä tuttua saamatta. Koulussakin oli helpompaa olla, kun tunsi entuudestaan ihmisiä koripallon kautta.

Pelaamisen jälkeen päädyin valmennustehtäviin. Olen saanut kunnian toimia entisten edustusjoukkueen pelaajien kanssa apuna valmennustehtävissä ja oppia heiltä paljon uusia asioita. Lisäksi on hienoa olla mukana auttamassa ja kehittämässä nuoria koripalloilijoita.

Nykyään koripallo vie vapaa-ajastani aika paljon. Oli se sitten illalla harjoitukset, viikonloppuna junnupelit tai edustusjoukkueen pelit milloin missäkin.

Välillä aika on kortilla ja tuntuu, että monet asiat pakkautuvat päällekkäin. Mutta, kun työ ja tehtävät koripallon parissa tuntuvat kivoilta, niin miksei sitä sitten tekisi kunnolla.

Tämä oli vain minun tarinani uppoamisesta koripallon syövereihin. Uskon ja toivon, että löytyy samanlaisia nuoria, jotka rakastuvat omaan harrastukseen yhtä kovin, kuin minä koripalloon.

Harrastukset ja mielenkiinnon kohteet ovat tärkeitä elämässä. On hienoa, että Uudessakaupungissa on nuorille paljon mahdollisuuksia löytää itselleen mieluisia harrastuksia ja sitä kautta toivottavasti elämän mittaisia kokemuksia.

Koripallosta vielä. Eipä aikaakaan, kun uusi liigakausi alkaa. Jos tilanne sen sallii, niin toivottavasti ihmiset löytävät itsensä jälleen Pohitullin lehtereiltä.

Siellä minäkin olen jotain puuhaamassa. Rakkaudesta lajiin.

Eero Siivonen

kesätoimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here