Suuren salaisuuden jäljillä

0

Tunnustetaan se nyt suoraan: koirani kasvattaja on aivan mahtava. Hän luotti runsaat neljä vuotta sitten ensikertalaisiin koiranhankkijoihin ja kemiat synkkasivat heti. Hän ohjeisti ja neuvoi koiran kehittyessä pentupallerosta teiniksi ja täysikasvuiseksi.

Koirani mielestä hänen kasvattajansa on paras tyyppi ikinä. Häntä heiluen ja pussaillen koirani meni kerta toisensa jälkeen kasvattajalle trimmattavaksi. Kasvattaja oli hänelle tiukka, mutta oikeudenmukainen eli koiran kielellä selkeä pomomies. Trimmaus tuli hoidettua ja koiralle tuli kerta toisensa jälkeen viileämpi kesäkarva. Kasvattaja piti huolen, että trimmissä oli hauskaa, mutta kovapäinen terrieri ei saanut sekoilla kesken töiden. Trimmauksen jälkeen palkintona oli yleinen touhottaminen saman pihapiirin muiden koirien kanssa.

Pari viime vuotta olen ajelehtinut koirani kanssa paikasta toiseen. Kasvattajani ei enää trimmaa koiria, ja uuden trimmaajan etsintä on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Tuntuu kuin koiraihmisillä olisi jokin suuri sanaton sopimus, jossa hyvät trimmaajat pidetään salaisuuksina ja heidän nimiään ei paljasteta. Vahvasti koirahommia harrastavat ovat valmiita kulkemaan toiselle puolelle maata hyvän tietyn rodun trimmaajan perässä. Minä en harrasta vahvasti koirahommia.

On vain tietty määrä koiria tai rotuja, joita yksi trimmaaja ehtii ja osaa nyppiä, joten osa koiranomistajista päätyy aina metsästämään kuumeisesti uutta taikanäppiä. Trimmaajissa on eroja, toiset trimmaavat vain saksilla leikeltäviä tai koneella ajettavia rotuja. Toiset ottavat hoidettavakseen myös karkeakarvaisempia rotuja, jotka on nypittävä joko sormin tai veitsen avulla.

Eräs trimmaaja teki kaikin puolin ihan kohtalaista jälkeä, mutta toista kertaa sinne vietäessä yleensä reipas koirani tuntui pelkäävän ja pisti kaikin voimin vastaan. Mitä viime kerralla mahtoi tapahtua? Toinen trimmaaja oli todella hidas röllimittaisen turkin kesyttäjä, mutta teki hyvää jälkeä. Trimmaajan jo aiemmin alkaneet nivelkivut olivat viime kerralla kasvaneet siihen mittaan, että hän hetken trimmauksen jälkeen päätti ajella loput koiran turkista.

Tämä aiheutti uuden ongelman, koska karkeakarvainen turkki osittain pilattiin koneella. Sen jälkeen turkki on muuttanut paikoitellen väriään ja karkeus muuttunut kiharaiseksi pehmeydeksi. Turkki ei myöskään kestä enää samalla tavalla sadetta. Eräs kasvattaja suostui puhelun perusteella auttamaan, mutta koiran turkin nähtyään hän kieltäytyi jyrkästi nyppimästä sitä, ettei hänen mainettaan liitettäisi koneajolla pilattuun turkkiin.

Koirani tulisi trimmata siten, että kaulaan, leukaperiin ja korvien alle jätetään leijonanharja – se on juuri se, joka saa koiran näyttämään mitä suurimmissa määrin karhuherra Paddingtonilta.

Yhtenä vaihtoehtona olisi se, että opettelisin itse trimmaamaan koirani. En tosin tiedä, kummalla palaisi pinna ensin: helposti hermonsa polttavalla terrierillä vai nopeasti kyllästyvällä omistajalla. Hermojen yhteismitan voi laskea senttimetreissä.

Pian pääsemme tutustumaan uuteen trimmaajaan, aika ja kokemus näyttää, onnistaako meitä, jos ei, niin suuren salaisuuden selvittely jatkuu.

Katja Kaartinen

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here