1700-luku on niin kaukana historiassa, että kaupungissa on jäljellä vain Vanha kirkko todistajana julmista ajoista. Rauhanneuvotteluista tiedämme neuvottelijoiden nimet ja sen, että kokoontuivat heitä varten pystytetyssä talossa siinä kohdalla toria, jossa nyt jököttää Reino Harstin luoma muistomerkki.
Yhteisenä kielenä oli todennäköisesti saksa. Neuvotteluista ei ole tiettävästi maalauksia tai piirroksia. Ilmoistakaan ei ole tietoa, joten kysyin Pekka Poudalta. Hän sanoi, ettei niin vanhoja säätietoja ole tallessa, jollei olisi tapahtunut jotain poikkeavaa. Siis normaali kesäsää, ei tällainen tappajahelle.
Ruotsalaiset toivat omat eväät, venäläiset vaativat ryöstetyltä seudulta neuvottelijoille ja avustajille 311 härkää ja sitä rataa. Mutta mitä illallispöydässä syötiin, ei ole tietoa.
Vapaasti kuviteltuna siihen aikaan venäläiset aatelisherrat olivat yhtä tarkkoja tavoissaan kuin ruotsalaisetkin, mutta joivat rankasti. Ruotsalaiset kai ottivat snapseja ja lauloivat snapsilauluja, venäläiset joivat vodkaa ja hoilottivat Kalinkaa. Jos joivat shampanjaa, niin se oli varmaan lämmintä.
Molemmilla osapuolilla oli mukana omat kokit ja palveluskunta.
Tsaarin hovissa kokit tavoittelivat ylenpalttisuutta, ja Ruotsin hovissa syötiin ranskalaisen kaavan mukaan, joten ryöstetyssä kaupungissa syötiin ja juotiin suureellisesti, sodasta viis. Astiat olivat kaupungissa tuusan nuuskana, joten herrojen porsliinit kulkivat matkassa mukana ja valkoiset lautasliinat samoin. Neuvotteluista jäi jäljelle yksi rauhankyyhkyllä koristeltu hopeamalja, josta kaikki olivat vuoron perään ryystäneet jotain punaista tai valkoista.
Ruokailuvälineinä olivat lusikka ja veitsi – tai puukko. Haarukkaan suhtauduttiin vielä epäilevästi, kristittyjä oli kidutettu samannäköisellä vehkeellä.
Me voisimme järjestää ystäville kotona omat Rauhan pidot. Tarjoillaan kulhoista paksua liha- tai kalasoppaa, paistettua possua, kanaa tai kalaa. Perunoita ei oltu vielä keksitty, joten haudutetaan nauriita nuotiolla tai uunissa, jälkiruuaksi marjoja (ruotsalais-suomalaista), kinuskikastikkeen (venäläistä) kera ja marenkeja (Uusikaupunki). Musiikiksi ruotsalaisten iloisia viisuja sekä venäläistä kaihoa, se on yhtä tummaa mollia kuin omamme.
Kohotamme maljan ja lausumme kiitoksen sanoja Rauhalle 1721. Ilman sitä elämämme olisi toisenlaista kuin nyt.
Pirkko Arstila
toimittaja, free lancer