Vuosiluku 1899 ja vastaava viiva löytyy rantakalliosta muun muassa myös Lyökin luotsiaseman läheltä. Nuo tiedot palvelivat tärkeällä tavalla merenkulkua.
Vuosi 1899 alkoi kiinnostaa sen tähden, että silloin Suomessa koettiin suuret tulvat. Vesi nousi kesällä esimerkiksi Päijänteellä jopa 2,5 metriä normaalin yläpuolelle ja Saimaallakin kaksi metriä. Nuo veden korkeudet merkittiin monin paikoin kallioon samalla tavalla kuin meren pinta Sorvakossa ja Lyökissä. Tulvat aiheuttivat silloin suurta tuhoa maataloudelle ja teollisuudelle.
Syitä tulviin oli useita: talvi oli ollut runsasluminen, kevät tuli kovin myöhään, kun vielä vappuna oli pakkasta ja järvet jäässä, sitten tuli äkkiä lämmintä ja myöhemmin rankkoja sateita.
Tätä tulvaa ja siihen liittyvää vedenkorkauden merkkiä nimitetään valapaton tulvaksi ja viivaksi siksi, että Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II oli helmikuussa antanut manifestin, jolla Suomen saamia oikeuksia rajoitettiin. Kansa koki, että keisari petti hallitsijanvalansa ja oli siis valapatto.
Tänä kesänä Suomessa ei ole koettu tulvia. Sen sijaan kovia helteitä ja kesä-heinäkuussa on ollut kuuminta sataan vuoteen. Kuivaa ja kuumaa on ollut myös Pohjois-Amerikassa ja muualla. Mittaushistorian ennätykset ovat menneet rikki. Toisaalla rankkasateet ja tulvat ovat puolestaan olleet tuhoisia. Näin erityisesti Saksassa ja sen naapurimaissa. Kiinassa satoi Henanissa kolmessa päivässä koko vuoden sademäärä. Sikäläinen arvio oli, että näin paljon sataa kerran tuhannessa vuodessa.
Samalla tavalla Suomessa arveltiin aiemmin, että vuoden 1899 kaltaisia tulvia tulisi kerran 500 vuodessa. Tuore arvio on enää kerran 50 vuodessa.
Helteet ja tulvat sopivat pelottavan hyvin ilmastomuutoksesta tehtyihin ennusteisiin. Muutokset säässä ovatkin todellisuutta sekä Suomessa että muualla.
Viimeistään nyt on todellisten tekojen aika. Siitä huolimatta, että ne maksaisivat meille tai aiheuttaisivat elämäämme ylimääräistä ”vaivaa”. Tässäkään ei kannata olla unikeko.
Uudenkaupungin Sanomat kirjoitti vuonna 1899 tulvista näin: ”Me onnellisemmassa asemassa täällä Lounais-Suomessa tuskin voimme aavistaa, mitä tämä merkitsee. Mutta saammeko jäädä tyytyväisinä omaan onneemme, välinpitämättömiksi kovempionnisten veljiemme, omien kansalaistemme suhteen. Ei suinkaan, myöntänee kukin kaikesta sydämestään.”
Tällaista ajattelua tarvitaan tänäänkin.
Ne Sorvakon ja Lyökin kalliohakkaukset kertoivat siis meriveden korkeudesta vuonna 1899. Meri on täälläkin noussut maalle viime vuosikymmeninä muutaman kerran. Tiedemiesten laskelmat kertovat maapallon merenpinnan kohoamisesta ajan myötä pahimmillaan paljon. Helsingissäkin on arvioitu, että meritulvavesi voisi nousta vuonna 2100 jopa kolmeen metriin. Sellainen tuntuisi täälläkin. Siihenkin on siksi syytä varautua.
Matti Jussila
Päätoimittaja, emeritus