
Koronatilanne Varsinais-Suomessa on heikentynyt. Varsinais-Suomi siirtyi tänään kiihtymisvaiheeseen, mikä tarkoittaa tarkoittaa joitain tiukennuksia alueellisiin suosituksiin.
Koordinaatioryhmä ei nähnyt tälle toistaiseksi tarvetta julkisten toimitilojen rajoituksille. Toimitiloissa on kuitenkin vältettävä lähikontaktia toisiin ihmisiin, kun sisätiloissa on yli 10 ja rajatuissa ulkotiloissa yli 50 henkilöä.
Yleisötilaisuuksien ja tapahtumien osallistujamäärästä Lounais-Suomen aluehallintovirasto antaa päätöksen Turun, Salon, Raision, Kaarinan ja Paraisten kuntien alueelle 9.7.-8.8. Osallistujien ja seurueiden on vältettävä lähikontaktia toisiinsa, kun sisätiloissa on yli 10 ja rajatuissa ulkotiloissa yli 50 henkilöä. Tapahtumajärjestäjien on yhä noudatettava tartuntatautilain mukaisia hygieniamääräyksiä.
Yksityistilaisuuksia koskee sama suositus kuin yleisötilaisuuksia.
Kasvomaskia on nyt syytä käyttää aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttämäinen on vaikeaa.
Kansallisen tason kiihtymisvaiheen etätyösuositus otetaan käyttöön.
Aikuisten harrastustoiminnassa sisätiloissa tulee välttää lähikontaktia. Osallistujien on vältettävä lähikontakteja toisiinsa, kun sisätiloissa on yli 10 ja rajatuissa ulkotiloissa yli 50 henkilöä
Korkeakouluissa opetus on kiihtymisvaiheessa järjestettävä niin, että osallistujat välttävät lähikontakteja, kun sisätiloissa on yli 10 ja rajatuissa ulkotiloissa yli 50 henkilöä.
Ympärivuorokautisen hoivan laitoksissa rokotuskattavuus on hyvä. Niiden vierailukäytäntöihin ei tästä syystä tehty muutoksia.
Vaikka koronavirus kiertää varsinaissuomalaisten joukossa, sairaalahoidon tarve ei ole Varsinais-Suomessa tuntuvasti kasvanut. Tämä on osaltaan rokotteiden ansiota. Rokotusten eteneminen on tärkeää, koska ne ovat tiemme ulos pandemiasta.
– Kun yhä useampi meistä ottaa molemmat koronarokotteet, alkaa tarve tiukkoihin rajoituksiin väistyä, Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila kertoo.