Alisenkadun remontti sulkee liikennettä keskustassa

0
Kaupungin työpäällikkö Mikko Jalonen (vas.), Maisemarakennus Viitasen toimitusjohtaja Janne Viitanen (2. vas) sekä Viitasen työnjohtaja Pasi Vilola (2. oik) ja Ramboll Finlandin valvontakonsultti Arto Heikkilä (oik.) kertoivat Alisenkadun yrittäjille pian alkavan remontin tuomista muutoksista.

Koulukadun ja Sepänkadun välinen osuus Alisestakadusta suljetaan tämän viikon aikana. Katualue remontoidaan keskustan elävöittämiseksi. Maanantaina oli urakan aloituskatselmus ja siellä alueen yrittäjille kerrottiin, kuinka kadun uudistustyöt käynnistyvät puiden kaadolla sekä nykyisen kivipinnan poistamisella.

– Työt alkavat Alisenkadun läpiajon sulkemisella. Aitaamme molemmille puolille katua noin kahden metrin kulkuväylät kevyelle liikenteelle sekä liikkeiden asiakaskulkua varten, Maisemarakennus Viitasen työnjohtaja Pasi Vilola kertoo.

Puiden kaatamisen ja kivipinnan purkamisen jälkeen korttelissa aloitetaan vesihuollon rakentaminen eli kadun pinnan alle tehdään hulevesikaivot sekä vesijohtojen haaroja.

– Vesijohdot tulevat hyvinkin lähelle rakennusten edustoja, joten saatamme joutua muuttamaan liikkeiden kulkuväyliä myös kesken urakan, Vilola lisää.

Urakan ajan ei liikkeiden ovien eteen pääse yksityisautoilla, mutta asiakkaat pääsevät kulkemaan jalan ohjattuja reittejä pitkin. Huoltoajo onnistuu jatkossakin, mutta liikkeiden tavarantoimitusten aikatauluista olisi hyvä informoida urakoitsijaa.

– Mitä enemmän kykenemme rajaamaan ja sulkemaan aluetta, sen nopeammin urakka valmistuu. Työaika on arkisin aamuseitsemästä iltapäivän neljään tai kuuteen, Vilola toteaa.

Uudeksi Alisenkadun katukivetykseksi on valittu kirjavanharmaa graniitti. Katualueella näkyy teemaksi valittu saaristo muassa valoilla heijastettavien saariryhmien avulla. Kiveen myös kirjoitetaan merihenkisten paikkojen nimiä sekä koordinaatteja.

– Kivetystyöt alkavat jo tämän vuoden aikana. Työt aloitetaan torin suunnasta ja edetään kohti apteekkia, Vilola täsmentää.

– Jos talvi on leuto, niin saamme kivetystyöt melko pitkälle jo ennen joulua. Kokonaan korttelin urakka valmistuu viimeistään toukokuussa, lisää Maisemarakennus Viitasen toimitusjohtaja Janne Viitanen.

Alisellekadulle istutetaan uusia puita ja tuodaan kukkaistutuksia sekä penkkejä, kunhan urakka valmistuu. Remontin jälkeen Alinenkatu on Koulukadun ja Sepänkadun välissä tasaista aluetta, jotta esimerkiksi tapahtumien järjestäminen olisi helpompaa.

– Keskustan liikkeet palvelevat remontin ajan normaalisti, mutta työmaan vaatimat järjestelyt voivat muuttaa kulkuväyliä. Keskustassa pitää ja kannattaa käydä ostoksilla jatkossakin, kaupungin palveluyrittäjien puheenjohtaja Outi Nurmi korostaa.