Autotehdas on hyvässä vauhdissa

0
Olaf Bongwald vieraili Uudessakaupungissa Rauhan Symposiumissa. Kuva: Kimmo Brandt

Autoteollisuuden käynnissä oleva siirtymä polttomoottoriautoista kohti sähköautoja on valtava muutos koko teollisuudenhaaralle. Lauantaina Rauhan Symposiumissa Erkki Liikasen kanssa keskustellut Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald sanoo kuitenkin, että se on parasta mitä Valmet Automotivelle voi tapahtua.

– Muutos on aina mahdollisuus. Autojen sopimusvalmistajana olemme hyvin riippuvaisia päämiehistä ja se on aiheuttanut rajujakin muutoksia, kuten Uudessakaupungissa hyvin tiedetään, Bongwald totesi.

Valmet Automotiven Salon akkutehdas on jo toiminnassa, Uudenkaupungin akkutehdas on käynnistymässä näinä päivinä ja yhtiö tulee jatkamaan samalla linjalla, ensi vuonna avataan akkutehdas Saksassa.

– Toteutamme uutta strategiaamme, josta yhtenä osoituksena on jokin aika sitten solmittu sopimus Lightyear One -sähköauton valmistamisesta. Olemme siten monella tapaa vahvasti mukana kasvihuoneilmiön torjunnassa.

Bongwald myöntää, että Aasian autoteollisuus on sähköistyksessä ja ilmastonmuutoksen torjunnassa muuta maailmaa hieman edellä.

– Finanssikriisin aikaan Euroopan autoteollisuus oli jo suuntaamassa sähköautoihin, mutta kriisi pisti asiat hetkeksi jäihin. Aasiassa kehitystyö kuitenkin jatkui ja sitä eroa pyrimme nyt saamaan kiinni.

Tämän vuoden aikana on puhuttu autoteollisuuden komponenttipulasta, josta Uudenkaupungin tehdaskin kärsii. Bongwaldin mukaan se on aiheuttanut tuotantokatkoja yhteensä noin kuukauden verran.

– Koronakriisin alussa autoteollisuus vähensi tuotantotavoitteita ja sen mukaan rukattiin sopimuksia mm. puolijohdevalmistajien kanssa. Sopimukset ovat pitkäaikaisia, joten nyt, kun tuotantomääriä voisi kasvattaa, niin komponenttipulan vuoksi se ei onnistu hetkessä.

Puolijohdevalmistajat tekevät komponentteja nyt enemmän mm. puhelin- ja ict-sektorille ja pula koko autoteollisuudessa jatkuu Bongwaldin mukaan ainakin tämän vuoden.

Koronakriisi osoitti myös globaalien tuotantoketjujen haavoittuvuuden. Bongwaldin mukaan jo ennen koronaa alihankkijat siirsivät autoteollisuudessa tehtaita lähemmäs kokoonpanotehtaita ja korona todennäköisesti lisää trendiä.

Suomi ei ole Saksan tapainen ”autohullu” maa, mutta Uudenkaupungin tehdas on kuitenkin kilpailukykyinen.

– Täällä on vielä sitä asennetta, jota Saksassa oli 30 vuotta sitten. Koska Suomessa on vain yksi autotehdas, ei alan hyvin tuntevaa väkeä ole paljon saatavilla ja siksi etsimme asiantuntijoita myös muualta Euroopasta.

Tehdas onkin hyvin kansainvälinen, henkilöstössä on noin 170 eri kansallisuutta. Se tuo haasteita, tarvitaan enemmän koulutusta ja opastusta.

– Tiedän omasta kokemuksesta, että Suomen kieli on vaikea. Olen opiskellut sitä vuoden verran ja pelkään, että opettajaltani alkaa mennä usko.

Pelkkä työn oppiminen ei paikkakunnalla viihtymiseen kuitenkaan pitkän päälle riitä ja autotehtaalla tehdäänkin paljon työtä, jotta henkilökunta integroituisi paikkakuntaan ja siinäkin yhtiö on Bongwaldin mielestä onnistunut hyvin

Kaiken kaikkiaan Bongwaldin mukaan yhtiöllä on Uudessakaupungissa loistava tiimi, jolla on oikea asenne työntekoon. Hän ei juuri löydäkään asioita, joita Suomessa voitaisiin tehdä Valmet Automotiven kannalta paremmin.

– Olen iloinen siitä, miten asiat tällä hetkellä ovat, sillä pohjalla on hyvä jatkaa. Tehtaan yli 50-vuotinen historia osoittaa, että täällä asiat onnistuvat.

Jussi Arola

Ennen omaa osuuttaan Olof Bongwald kuunteli Erkki Liikasta.

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here