Elokuussa juhlitaan Uudenkaupungin rauhaa

0
Elokuun viimeisen lauantain pimenevässä illassa nähdään esimerkiksi perinteinen rauhansoutu sekä kesäkauden päättävien venetsialaisten iloista ohjelmaa.

Elokuun 30. päivä tulee kuluneeksi tasan 300 vuotta siitä, kun Venäjän ja Ruotsin välillä solmittiin suuren Pohjan sodan ja Isonvihan päättänyt Uudenkaupungin rauha. Uudenkaupungin torilla sijainneessa neuvottelutalossa allekirjoitettu, kansainvälisestikin tunnettu rauha, on yksi merkittävimpiä rauhansopimuksia Euroopan historiassa.

Rauhan solmimisen 300-vuotisjuhlaa kunnioitetaan Uudessakaupungissa monin eri tapahtumin ja tilaisuuksin läpi vuoden. Erityisesti elokuussa järjestetään runsaasti rauhan teemaan liittyvää ohjelmaa ja kaikessa huomioidaan kokoontumisrajoitukset.

Lauantaisilla teematoreilla rauhaa juhlistetaan koko kuukauden ajan. Lauantaina 7.8. järjestettävällä Rauhantorilla Uudenkaupungin rauhaan, sen vaikutuksiin ja historiaan pureutuu toimittaja Pirkko Arstila vieraineen. Saman päivän ohjelmassa on myös Granger Simmonsin vetämä kansainvälinen ruokatori sekä monikulttuurinen iltapäivä keskusteluineen ja ohjelmanumeroineen.

Eri tieteenaloja yhdistelevä Rauhan Symposium kokoaan suuren yleisön ja tieteen asiantuntijat rauhan teeman äärelle Uuteenkaupunkiin 11.–14.8. Tapahtumassa vierailevat muiden muassa kirjailija Mark Levengood, Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald, Suomen pankin entinen johtaja Erkki Liikanen, sekä tapahtuman suojelija, presidentti Tarja Halonen.

Kulttuurikeskus Crusellissa järjestettävää ohjelmaa moderoivat toimittajat Rauli Virtanen ja Jussi-Pekka Rantanen. Rauhan Symposiumia voi seurata myös kotisohvalta käsin – ohjelma striimataan suorana Uudenkaupungin kaupungin Youtube-kanavalle.

Elokuussa jatkuu Uudenkaupungin museossa Rauhan paikka -näyttely, mutta historiannälkäisille on tarjolla myös historioitsija Teemu Keskisarjan luento, Alisellakadulla sijaitsevan Kauppiaantalon ohjelmallinen kulttuurisalonki, taidegalleria Horisontin Ihan rauhassa -näyttely sekä Uudenkaupungin Rauhanpuolustajain järjestämä luento- ja konserttitilaisuus. Uudenkaupungin matkailuoppaiden maksuttomille Tie Uudenkaupungin rauhaan -kierroksille pääsee osallistumaan neljästi kuukauden aikana.

Rauhankuukauden tapahtumatarjonta huipentuu elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävään ohjelmaan. Tuolloin kaupunkikuvassa voi nähdä vieraita 1700-luvun alusta, muiden muassa ruotsalaissotilaita eli karoliineja sekä vaimoväkeä. Historialliset yhdistykset elävöittävät rauhanajan tapahtumia ja elämää Uudenkaupungin keskustassa koko viikonlopun ajan. Rauhanpuistoon pystytettävään leiriin pääsee tutustumaan myös yleisö.

Lisäksi elokuun viimeisen lauantain pimenevässä illassa nähdään myös perinteinen rauhansoutu sekä kesäkauden päättävien venetsialaisten iloista ohjelmaa.

Virallisena rauhan allekirjoituksen vuosipäivänä, maanantaina 30.8., kuullaan koulurauhanjulistus ja jaetaan ensimmäinen Uudenkaupungin rauhanpalkinto.

Tapahtumien järjestelyissä otetaan huomioon aina kulloinkin voimassa olevat kokoontumisrajoitukset sekä ohjeet terveysturvallisuudesta. Muutokset ohjelmassa ovat mahdollisia. Etänä rauhan vuoden juhlintaan pääsee osallistumaan Uusikaupunki – Rauhan kaupunki -sosiaalisen median tilien välityksellä.