Jokaisella vastuu koronatilanteesta

0

Tulevan lauantain piti olla Uudenkaupungin kesän huipennus. Rauhan juhlavuoden kunniaksi kaupunkiin oli kutsuttu historiallisten yhdistysten karoliinit, joiden oli tarkoitus leiriytyä telttoineen Rauhanpuistoon. Yleisö olisi päässyt seuraamaan 1700-luvun sotilaiden leirielämää. Lauantai-illan olisivat kruunanneet rauhansoudut ja venetsialaiset.

Kuten jo tiedämme, näitä tapahtumia ei voida tässä koronatilanteessa järjestää. Kaupunkilaisten kokoontuminen keskustaan ei ole järkevää, kun deltavariantti leviää ja ilmaantuvuusaste Varsinais-Suomessa on yhä korkea. Kaupunki on luvannut, että tapahtumat järjestetään myöhemmin.

Tapahtumien peruutukset ovat harmillisia, mutta toisaalta juuri suurten yleisötapahtumien siirtäminen on hyvin perusteltua. Suuressa väkijoukossa turvavälit helposti unohtuvat, eikä ulkona käytetä maskeja. Sen sijaan olisi toivottavaa, että rajoituksia voitaisiin purkaa kulttuuritilaisuuksissa, joissa koronasuosituksia on helpompi noudattaa. Kuten tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen totesi, kulttuuritapahtumia ja aikuisten joukkueliikuntaa ei voida loputtomiin rajoittaa (Ylen aamu 20.8.).

Rokotekattavuus ei kuitenkaan ole vielä tähänkään riittävä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan esimerkiksi 65–69-vuotiaista toisen rokotteen on saanut Uudessakaupungissa 87 prosenttia, Laitilassa 83 prosenttia ja Turussa 85 prosenttia. Nelikymppisistä ensimmäisen rokotteen Uudessakaupungissa on saanut 73 prosenttia, mutta toisen rokotteen vasta 19 prosenttia.

Hallitus on arvioinut, että Suomen koronastrategia voisi muuttua lokakuussa. Rokotuskattavuuden pitäisi olla kuitenkin yli 12-vuotiailla vähintään 80–90 prosenttia. On siis meistä jokaisesta kiinni, miten rajoituksia voidaan purkaa. Jos rokotevastaisuus leviää, voi olla, ettei rajoituksista voida luopua vielä lokakuussakaan. On ikävää, että rokotepelon lietsontaa kohdistetaan nyt erityisesti nuoriin, jotka muutenkin ovat herkässä iässä.

Jokaisen pitäisi saada rauhassa tehdä ratkaisunsa oman terveytensä ja elämäntilanteensa perusteella, ottaako rokotteen vai ei. Propaganda on tässä tilanteessa vastuutonta.

Teija Uitto