
Valtioneuvoston antamalla asetuksella kurtturuusujen kasvatuskiellosta pyritään suojelemaan kotoperäisten lajien elinympäristöjä. Kurtturuusun hallitsematon leviäminen on ongelma erityisesti rannikolla ja saaristossa.
Uudessakaupungissa kurtturuusua kasvaa lähes joka puolella. Sitä on aikoinaan istutettu teiden varsille, alikulkutunneleiden ympärille ja yksityisten ja julkisten kiinteistöjen piha-alueille sekä puistoihin.
– Selvää on, että emme millään pysty hävittämään kaikkia kurtturuusukasvustoja ensi kesään mennessä, sillä hävitystyö vie vuosia, totesi Uudenkaupungin kaupungin vihertyönjohtaja Juha Hukka.
Yksinkertaisinta ja tehokkainta olisi kaivaa koko ruusupensas ylös juurineen.
– Näin ei kuitenkaan voida toimia, sillä maa-ainesta sisältävä juuristo on ongelmajätettä, mille ei tällä hetkellä ole mitään taloudellisesti järkevää loppusijoituspaikkaa. Tämä tekee tilanteesta ongelmallisen, sillä muita nopeita tapoja kasvin hävittämiseksi ei ole, tiivisti Hukka.
Uudenkaupungin kaupungin omistamilla maa-alueilla on kurtturuusuesiintymiä lähdetty poistamaan näännytystaktiikalla. Kasvit leikataan alas 3–4 kertaa vuodessa ja näin kasvi taantuu vähitellen.
– Tämä kestää vuosia. Kasvin leviämisen estämiseksi tärkeintä on leikata kasvusto alas ennen ruusunmarjojen, eli kiulukoiden, kypsymistä. Näin kasvi ei pääse siementämään, selvitti Hukka.
Ruusun siemeniä levittävät esimerkiksi linnut. Kiulukat myös kelluvat ja voivat näin kulkeutua saaresta toiselle.
Kurtturuusu on kuitenkin sitkeä kasvi. Esimerkiksi Ruokolan alikulkutunnelin ympärillä oleva kurtturuusuesiintymä leikattiin alas keväällä ja kuivasta kesästä huolimatta kasvusto on nyt rehevä ja vihreä.
– Tämä paljastaa, miksi kurtturuusua on aikoinaan istutettu niin paljon. Se on kestävä, sietää kuivuutta, pölyä ja maanteillä käytettävää suolaa, luetteli Hukka.
Toinen käyttökelpoinen vaihtoehto kurtturuusun hävittämiseksi on kasvun tukahduttaminen. Eli ruusupensaat leikataan alas maata myöten ja kasvusto peitetään paksulla, kasvun estävällä kankaalla tai muovilla. Alue voidaan tämän jälkeen maisemoida esimerkiksi kuorikatteella. Kasvi kuolee kolmessa vuodessa ja tämän jälkeen muovi tai kangas poistetaan maasta.
– Tämä on toimiva vaihtoehto silloin, kun kyse ei ole kovin suuresta esiintymästä ja voidaan varmistaa, ettei kukaan mene kävelemään peitetyn alueen päälle. Katekankaaseen tai muoviin ei tarvitse tulla kuin pieni reikä, niin kurtturuusun kasvu pääsee uuteen vauhtiin.
– Ennen ruusun hävitystyön aloittamista on syytä varmista, että kyseessä on todella kurtturuusu, eikä sen jalostettu muoto tai myös yleisesti istutuksissa käytetty hansaruusu, lisäsi Juha Hukka.
Näin tunnistat kurtturuusun
Ruusun kukinnossa on viisi terälehteä
Ruusun lehti on ryppyinen
Varressa olevat piikit ovat suoria, vaihtelevan kokoisia ja karvaisia ja niitä on tiheästi alhaalta ylös
Kukinto voi olla punainen tai valkoinen