Klarinettikilpailun voitto ratkesi Uudessakaupungissa lauantaina. Voitto meni israelilaiselle Jonathan Leibovicille. Uudessa kirkossa pidetyssä finaalissa kuultiin Leibovicin lisäksi muut finalistit Aron Chiesa (toinen palkinto, Italia) ja Ann Lepage (kolmas palkinto, Ranska).
Finalistit esiintyivät lauantaina Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa, jota johti Jaakko Kuusisto . Konsertissa tuli esittää B.H. Crusellin klarinettikonsertto 1, 2 tai 3, sekä Matilda Seppälän tilausteos klarinetille ja jousiorkesterille.
Kilpailun kansainvälinen tuomaristo koostui viidestä musiikin ammattilaisesta. Yehuda Gilad (puheenjohtaja), Christoffer Sundqvist, Tuulia Ylönen, Shirley Brill ja Crusell-festivaalin taiteellinen johtaja Olli Leppäniemi kertoivat kilpailun olleen korkeatasoinen alusta saakka, ja että kaikki osallistujat voivat olla ylpeitä suorituksestaan.
Voittaja vastaanotti lämpimät aplodit konserttiyleisöltä, ja kertoi palaavansa Sveitsiin viimeistelemään maisterin tutkintonsa. Leibovicin mukaan kilpailun voitto kannustaa ja auttaa häntä eteenpäin urallaan. Finaalikonsertissa jaettiin myös kolme erikoispalkintoa kunniamainintana kilpailuun osallistumisesta. Anna Gagane, Tomer Ornan ja Ivo Ruf saivat
kukin tuomaristolta 300 euron stipendin Schwenk & Seggelke klarinettivalmistajille.