Valtuusto päättää tänä iltana luottamusmiespaikkojen jaosta. Kaupunginhallituksen paikoista on jo päätetty. Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Raimo Löfstedt (kok.), kuten Uudenkaupungin Sanomat on jo aiemmin uutisoinut.
Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Kari Koski (sd.) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Hanna Vuola (kesk.)
Kaupunginhallitukseen valittiin kokoomuksesta lisäksi Laura Kontu ja Seppo Nikula, keskustasta Rauno Aaltonen, SDP:stä Merja Koski, Janne Sjölund ja Heli-Päivikki Laurén. Laurèn on kaupunginhallituksen varsinaisena jäsenenä kaksi ensimmäistä vuotta, seuraavat kaksi vuotta varsinaiseksi jäseneksi nousee hänen varajäsenensä Li Grönlund (vas.).
Perussuomalaisista kaupunginhallitukseen valittiin Sami Virtanen ja Ritva Salminen.
Kesän paikkaneuvotteluissa kaupunginhallitukseen oli nousemassa perussuomalaisista Virtasen lisäksi Java Valkonen. Nyt hänet valittiin Salmisen varajäseneksi.
Kesällä vielä harkittiin kaupunginhallitukseen Heli-Päivikki Laurenille kahden vuoden jäsenyyttä, jota jatkamaan olisi tullut Li Grönlund (vas.) Lauren päätettiin nyt valita koko kaudeksi ja Grönlund toimii hänen varajäsenenään.