Olen Uudenkaupungin Vanhan kirkon kirkko-opas. Opastan ihmisiä, siivoan kirkkoa ja soitan välillä pianoa ajan kuluksi.
Ihmisiä saapuu kirkkoon eri syistä. Osa tulee etsimään suojaa helteeltä, osa taas nauttii historiallisista kohteista. Joku saattaa huomata avoimen oven kaukaa ja päättää hetken mielijohteesta poiketa sisälle. Kaikki ovat yhtä tervetulleita.
Ihmiset ovat työn mielenkiintoisin osuus, mutta samalla vaativin. Oppaalla tulee olla tietynlaista pelisilmää: kaikki eivät ole kiinnostuneita samoista asioista, vaan kierrosta kannattaa räätälöidä juuri kyseiselle ihmiselle sopivaksi paketiksi. Toisaalta, joitakin ei opastus muutenkaan oikeastaan kiinnosta. Välillä olen myös löytänyt itseni tilanteista, joissa olen toiminut kertojan sijaan kuuntelijana.
Suosikkipuuhaani on ehkä se, kun saan soittaa kirkonkellot. Mieluiten soitan ne yhdessä vierailijan kanssa. Vaikka minulle naruista vetäminen on jo melko arkista, niin monelle se voi olla todella mieleenpainuva hetki.
Kiireisinä aikoina tekisi joskus mieli teipata koko kirkko täyteen post it -lappuja, joihin olisi kirjoitettu vastauksia yleisimpiin kysymyksiin. Kyllä, lattialla olevat kivet ovat hautoja, katossa on kuulemani mukaan 4326 tähteä ja kirkossa ei ole lämmitystä. Mutta, joinain päivinä taas tuntuu siltä, että mikä tahansa keskustelun tynkä kelpaisi tyhjän kirkon keskelle.
Kirkot kertovat ainutlaatuisella tavalla alueen historiasta, sillä kirkossa käynti oli menneinä vuosina hyvinkin tärkeä osa ihmisten elämää. Välillä kävellessäni kirkon halki pysähdyn miettimään, millaisia ihmisiä kapeilla kirkonpenkeillä aikoinaan istui. Minkälaisia keskusteluja heidän kanssaan olisin käynyt? Entä kuinka paljon he pohjimmiltaan erosivat meistä, jos lainkaan?
Aada Puukki
Vanhan kirkon kirkko-opas