Rannan ravintolat ja Pakkahuoneen kahvila olivat asuntoautolla kulkeville jo tuttuja paikkoja ja he kiittelivät niiden hyvää palvelua ja kauniita maisemia. He eivät kuitenkaan enää halunneet nähdä turistikohteita, vaan halusivat kuulla kiinnostavia tarinoita.
Ei muuten ollut ihan helppo vaatimus näin äkkiseltään. Kotikaupunkiaan pitää jo niin tuttuna, ettei sitä osaa katsella ja ajatella ulkopuolisen silmin. Toisaalta työssäni yksityiskohtia ja tietoa on kertynyt jo muistin sopukoihin niin paljon, ettei niitä voi ihan lyhyessä keskustelussa ripotella mitenkään järkevästi ulkopaikkakuntalaiselle.
Pelkät rakennukset tai seinät kertovat harvoin juuri mitään, joten oikeasti olisin halunnut ohjata heidät kaupungin oppaiden Tarinoiden Kaupunginlahti -kierrokselle, mutta niitä ei enää siinä vaiheessa kesää järjestetty. Toisaalta myös Tie Uudenkaupungin rauhaan -kierros olisi ollut heille mitä oivallisin, mutta kierrosten ja heidän aikataulunsa eivät täsmänneet.
He olivat jo kierrelleet puutaloalueella ja he ihmettelivät esimerkiksi juorupeilejä ja sitä, miksi puutalojen ikkunoissa oli eri suuntiin katsovia posliinikoiria. Lupasin, että Wahlbergin museotalossa aivan varmasti kerrottaisiin heille posliinikoirien tarina.
Vaikutti siltä, että he olisivat kiinnostuneita samanlaisesta sähköisestä tai paperisesta matkaoppaasta, mitä itsekin kaipailisin turistikohteista. Sellaisesta matkaoppaasta, joka kertoisi lyhyesti ne pakolliset faktat, mutta kiinnostavilla tarinoilla ja kaupunkilegendoilla höystettynä.
Uusikaupunkilainen opaskirja voisi kertoa esimerkiksi siitä, miten Vallinmäki ja alkemia liittyvät toisiinsa, kuinka merimiesten puolisot viettivät aikaansa maissa, missä kulkee valkea rouva ja kuinka Sorvakossa on aikoinaan ollut viinapalkalla töitä tekevä ”selvännäkijä”. Näitä kaikkia totta ja tarua sekoittavia aiheita on sivuttu tässäkin lehdessä parin viime vuoden aikana.
Eri kustantamot ovat viime vuosina alkaneet julkaista perinteisistä matkaoppaista eroavia teoksia. Aluksi tuli luontoreittejä tai paikallisia ravintoloita ja heidän reseptejään esitteleviä opaskirjasia. Seuraavaksi suosioon nousivat erilaisiin historiallisiin tapahtumapaikkoihin perehdyttävät opukset ja opastetut kierrokset. Nyt nosteessa ovat erilaiset mysteerikohteet ja matkaoppaat menneisyyteen.
Yhtenä tuoreimmista erilaisista matkaoppaista on Panu Savolaisen Matkaopas 1700-luvun Turkuun. Teos sisältää teräviä havaintoja, tutkittuja faktoja ja suusta suuhun kulkeneita tarinoita. Se palvelee jokaista, joka haluaa uutta näkökulmaa historian kerrostumien värittämään Turkuun.
Tiesitkö esimerkiksi, että Turun Tuomiokirkko oli suosittu sinkkujen kohtaamispaikka 1700-luvulla? Tai, että vuosisatoja sitten ulkona syöminen oli matalan elintason merkki? Köyhimmällä väestönosalla ei nimittäin ollut varaa omaan keittiöön.
Kiinnostavien yksityiskohtien avulla ne tututkin kohteet heräisivät aivan eri tavalla eroon. Tekisikö joku teräväkynäinen ja historiaan perehtynyt tällaisen matkaoppaan myös Uudestakaupungista?
Katja Kaartinen
toimittaja