Nyt myös Pakkahuoneen kahvila suljettu – Terassi suljettiin koronatapausten takia jo viime viikolla

0
Pakkahuoneen kahvila ja terassi ovat toistaiseksi suljettuina. Pakkahuoneen puoti on yhä auki.

Pakkahuoneen terassi suljettiin viime viikolla työntekijöiden koronatartuntojen takia, mutta nyt myös Pakkahuoneen kahvila on suljettu. Kahvila suljettiin sunnuntaina, kyseessä on yrittäjä Tapio Pääkön mukaan varotoimenpide.

– Kahvila on suljettu toistaiseksi. Siellä työskenteli kolme koronalle altistunutta, joista yhdellä oli oireita. Koin, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin sulkea kahvila, jotta mahdollisilta lisätartunnoilta vältytään. Uskoisin, että kyseessä on terassin tartuntatapauksista tulleita jatkotartuntoja, mutta varma en voi olla, Pääkkö kertoo.

Viime viikon Pakkahuoneen terassin tartunnoista on tullut kaksi jatkotartuntaa. Vierasvenesataman satamapalvelut toimivat Pakkahuoneen Puodissa normaalisti.

– Elättelen toiveita, että kahvilan tauko jäisi viikon mittaiseksi, mutta aika näyttää. Seuraavaksi puhdistamme tilat terveydenhoitoviranomaisten ohjeiden mukaisesti, Pääkkö lisää.

Samalla hän korostaa, että Pakkahuoneen työntekijät ovat nuoria ja siksi rokottamattomia.

– Tilamme ovat pienet ja työyhteisössä Pakkahuoneella on kaikkiaan 39 työntekijää. Haluamme suojella työntekijöitä ja heidän läheisiään. Olemme ohjanneet kaikki työntekijämme koronatesteihin ja olen menossa sinne varmuuden vuoksi myös itse, Pääkkö lisää.

Tämän viikon Pakkahuoneen iltatori keskiviikkona ja lauantaiksi suunniteltu Pakkahuoneentorin Elokarnevaali-tapahtuma on peruttu.