
Mäntymetsiä tuhoavista okakaarnakuoriaisista tehtiin Uudenkaupungin alueella havaintoja jo viime kesänä ja nyt tilanne on pahenemaan päin. Näiden tuhohyönteisten tappamia mäntyjä on löydetty Haukharjan, Oksalanpään, Tammion, Vohdensaaren, Lepäisten, Kettelin, Pyhämaan keskustan, Velluan ja Vahteruksen metsistä.
– Tuhoalueita on mahdollisesti vielä enemmän. Olemmekin lähdössä kartoittamaan tilannetta yhdessä Metsäkeskuksen Visa Mikkolan kanssa, kertoi metsänhoitoyhdistys Lounametsän metsäasiantuntija Markku Haapaniemi.
Kirjanpainajan sukulaista, okakaarnakuoriaista on takavuosina totuttu näkemään pääosin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Mahdollisesti lämpenevien kesien takia okakaarnakuoriaiset ovat tehneet paluun etelään.
– Tilanne on todella huolestuttava siksi että tämä uusi tuhohyönteispolvi ei enää vain vahingoita puuta, vaan kirjaimellisesti tappaa puun muutamassa päivässä, selvitti Haapaniemi.
Okakaarnakuoriaiset iskevät nimenomaan mäntyihin ja myös aivan terveisiin puihin. Tuhoja syntyy siis myös hyvin hoidetuissa talousmetsissä. Tämä on iso riski koko metsätaloudelle.
Kuoriaiset aloittavat parveilun loppukeväästä tai alkukesästä ilmojen lämmettyä. Ne levittävät mäntyihin sinistäjäsienen ,jota niiden puun kuoren alle kaivertuvat toukat käyttävät ravinnokseen. Koteloitumisvaiheen jälkeen aikuiset yksilöt kuoriutuvat heinäkuun lopulla ja aloittavat ravinnon syömisen puun kuoren alla. Näin ne käytävillään tuhoavat puun nestevirtauksen latvustoon ja puu kuolee janoon. Myös sinistäjäsieni itsessään tuhoaa puuta. Monista muista tuhohyönteisistä poiketen okakaarnakuoriaiset eivät ns. poistu rikospaikalta, vaan jäävät talvehtimaan kaiverrettuihin käytäviin.
– Tästä syystä on ehdottoman tärkeää. että okakaarnakuoriaisten tuhoamat puut poistetaan metsästä, oksia ja latvustoja unohtamatta. Vain näin voidaan estää tulevien vuosien puustovauriot, painotti Haapaniemi.
Mikäli tuhoalue on laaja. kannattaa oksat ja latvukset kuljettaa lämpölaitokselle haketettavaksi ja poltettavaksi. Mikäli tuhoutuneita puita on vain muutamia, voi oksat ja latvukset polttaa itse tulevan talven aikana kelien niin salliessa.
– Oksat ja latvukset voi hävittää myös maahan hautaamalla, mutta tämä on polttamista huomattavasti epävarmempi keino, mutta tyhjää parempi, totesi Haapaniemi.
Vaikka metsäasiantuntijat pyrkivät löytämään mahdollisia uusia tuhoalueita, niin myös metsänomistajien valppautta tarvitaan.
– Jokaisen metsänomistajan olisi hyvä nyt käydä tutustumassa oman metsän kuntoon ja samalla vähän tiirailla naapurinkin puita. Okakaarnakuoriainen on tässä verrattavissa koronaan, kumpikaan ei tunne rajoja, muistutti Haapaniemi.
Metsänomistajalla on myös velvollisuus toimia parhaan kykynsä mukaan niin, etteivät metsätuhot leviä omista metsistä naapureiden metsiin.
Okakaarnakuoriaisen tuhoama mänty on helppo tunnistaa, sillä puun latvuston neulaset ovat muuttuneet ruskeiksi.
Syytä sille, miksi okakaarnakuoriaiset ovat iskeytyneet nyt juuri Uudenkaupungin alueen metsiin, ei tiedetä. Viime kesänä okakaarnakuoriaisten laajin yhtenäinen tuhoalue Uudenkaupungin pohjoispuolella käsitti parisataa runkoa.