Muistan hyvin Berliinin olympialaiset 1936. Silloin kylään ostettiin kaksi radiota olympialaisten seuraamista varten, Pietilään isoisälleni ja Kontulle, Salomo Lukkalalle. Hän oli hyvä urheilija, esimerkiksi heitti keihästä lähelle Suomen ennätystä.
Silloin ei ollut autoja, Uudessakaupungissa oli muutama taksi. Polkupyöriäkin oli vähän, mutta polkupyörän saaminen oli silloin kaikkien tavoite. Urheilua harrastettiin joka kylässä. Korkeushyppytelineitä oli melkein joka pihalla ja myös lapset saivat niitä vapaasti käyttää.
Silloin oli myös urheilun tekniikkaohjeita. Korkeushypyssä raaka ponnistusvoima oli tärkein ja niin sanotulla tekniikalla oli toisarvoinen sija. Kuulantyönnössä piti päästä kuulan ”alle”. Kiekkoa heitettiin ”vasemmalla jalalla ja oikealla olkapäällä” ja keihäänheittoa harjoiteltiin kiveä heittämällä.
Suomen urheilun valistajia oli silloin Lauri ”Tahko” Pihkala ja ”Isä” Järvinen, itsekin olympiakävijä. Hänellä oli neljä poikaa, joita hän treenasi olympiavoittajiksi, en tiedä kuinka siinä kävi. Hänen ohjeensa oli, että kun on päivän nostanut heiniä seipäille niin kannattaa illalla lähteä lenkille ”vaikka paikat olisivat hiivatin kipeät”, näillä sanoilla.
Berliinin olympialaisten aikana Saksan johtaja oli Hitler-niminen henkilö, joka oli maallikoille tuntematon.
Saksassa oli silloin korkea tekniikka. Olympialaisten aikana esiteltiin radiota, jossa oli myös kuva, se oli television esiaste. Suomeen tällaista ihmettä ei oletettu tulevan. Mutta parinkymmenen vuoden päästä, mm. maailmansota oli välissä, Suomeenkin tuli uusi näkymä, kun ihmeellisiä tv-antenneja alkoi ilmestyä sinne tänne. Niitä kutsuttiin silloin konkurssiharavoiksi. Saksassa oli myös moottoripyöriä eniten maailmassa.
Berliinin olympialaisissa Suomi sai kolmoisvoiton kympin juoksussa ja keihäässä tuli kakkos- ja kolmossija.
Kuplettilaulaja esitti asian kympin juoksusta näin: ”Salminen, Askola, Isohollo niin, paikalla tarttui kuin leipään kiin ja aivan koko Eurooppa hätkähti, kun kolmivoitto tuli että mätkähti”. ”Keihäässä Toivonen ja Nikkanen toi hopeaa ja pronssia pikkasen, oi mikä lienee tullutkaan, kun sitä kultaa ei kuulunutkaan”.
Suomessa odotettiin silloin keihäästä kultaa, koska yksi mies Suomesta oli maailmantilastossa ykkönen, mutta hänellä oli niin suuret henkiset paineet, että hän otti kilpailua edeltävänä iltana alkoholia ja suoritus epäonnistui. Silloin kuplettilaulaja otti tämän kohdan fiksusti eikä maininnut häviäjän nimeä.
Olympialaisiin kuului silloin myös kirjallisuuskilpailu. Urho Karhumäki voitti kultamitalin kirjalla ”Avoveteen”. Äidilläni oli tämä kirja. Olen lukenut sen.
Berliinin olympialaisten sähköinen sensaatio oli amerikkalainen Jesse Owens, tumma mies, joka sai kolme kultamitalia muistaakseni sadalta ja kahdelta sadalta metriltä sekä pituushypyssä, jossa hän teki uuden maailmanennätyksen, yli 8 metriä.
Japanilaisella Tajimalla oli koko toisen maailmansodan ajan kolmiloikan maailmanennätys hallussaan, tasan 16 metriä, en tiedä syntyikö se Berliinissä.
Ennen olympialaiset olivat rata- ja kenttäurheiluvoittoisia, nyt niihin on tullut monenlaisia lisälajeja. Suomen urheilussa kestävyyslajit ovat heikentyneet. Joku urheilutoimittaja sanoi, että se johtuu fyysisesti helposta elämästä.
Nuoren suomalaisen Wilma Murron hyvät seiväshypyt toivat mieleen seiväshypyn historiaa. Joku sirkustaiteilija kiipesi pystyasennossa olevaa seivästä pitkin ylös, hyppäsi siitä riman yli ja teki ennätyksen. Tätä ei hyväksytty. Silloin tehtiin seiväshypyssä sellainen määräys, että hypyssä ei saa siirtää kättä seipäässä toisen käden yli.
Suomalaiset ovat vähän urheiluhulluja, ainakin penkkiurheilijoina. En tiedä onko se huono asia.
Historiassa venäläiset tulivat olympialaisiin mukaan vasta 1952. Silloin nämä kisat olivat Suomessa Helsingissä.
Kauno Pietilä
Kalanti