3,5 toimittajan vahvuus riittää nipin napin Uudenkaupungin asioiden seuraamiseen. Kaikkea muuta, mitä maailmalla uutisoidaan, emme valitettavasti aina pysty seuraamaan. Toimitus on silti aina vastuussa siitä, mitä lehdessä julkaistaan. Uudenkaupungin Sanomat noudattaa toiminnassaan Julkisen Sanan neuvoston linjauksia. Käytännössä se tarkoittaa, että kun virhe huomataan, se myös korjataan. Näin teimme tässäkin tapauksessa. Kun saimme palautetta mielipidekirjoituksen virheellisestä väittämästä, se oikaistiin seuraavassa lehdessä.
Useissa palautteissa toivottiin, että toimitus myös sensuroisi mielipidekirjoituksia. Lehdellä on tosiaan oikeus päättää, mitä kirjoituksia julkaistaan. Osa jätetäänkin julkaisematta joko niiden virheellisen sisällön vuoksi tai siksi, että kirjoittaja on jo saanut mielipiteensä asiasta aiemmin julki. Joskus kirjoitus jätetään julkaisematta, kun siitä ei yksinkertaisesti saa mitään tolkkua.
Sensuuri ei kuitenkaan kuulu perinteisen median keinovalikoimaan, päinvastoin – Julkisen Sanan Neuvosto on korostanut sananvapauden merkitystä. Se koskee myös mielipidekirjoituksia.
Sosiaalisessa mediassa lukija voi purjehtia omassa kuplassaan ja seurata vain samanhenkisten ihmisten kommentointia. Perinteisen median tehtävänä on antaa tilaa kaikenlaisille mielipiteille ja näin saada meidät ulos omista kuplistamme. Sananvapaus on kaikille kuuluva perusoikeus ja demokraattisen oikeusvaltion perusta. Se on välttämätön edellytys yhteiskunnan totuuspohjaisuudelle ja päätöksenteon avoimuudelle. Ilman avointa keskustelua emme pian enää ymmärrä toisiamme. Se voisi pahimmillaan johtaa yhteiskuntarauhan heikentymiseen.
Tästä syystä Uudenkaupungin Sanomat julkaisee jatkossakin mielipiteitä, jotka eivät aina kaikkia miellytä.
Teija Uitto