Presidentti Halonen muistutti rauhan yhteydestä kestävään kehitykseen

0
Presidentti Tarja Halonen muistutti kestävän kehityksen olevan rauhan avaimia.

Järjestyksessään kolmannen Uudenkaupungin rauhan symposiumin yksi torstaipäivän odotetuimpia vieraita oli presidentti Tarja Halonen, joka myös toimii tapahtuman suojelijana.

Tervehdyspuheenvuorossaan hän totesi miten surullista on se että yhä sodista ja konflikteista kärsivät kaikkein eniten siviilit.

– 300 vuotta sitten Uudenkaupungin rauha päätti Suomessa isovihana tunnetun kammottavan ajanjakson. Nyt kun seuraan sitä mitä Afganistanissa tapahtuu, on surullista todeta että mikään ei ole kolmessasadassa vuodessa muuttunut, vaan yhä viattomat siviilit ovat konfliktien suurimmat kärsijät, totesi presidentti Halonen.

Halonen viittasi Suomessa isovihana tunnettuun aikaan 1713-1721, jolloin venäläiset miehittävät Suomen. Miehittäjät syyllistyivät erilaisiin julmuuksin, kidutuksiin ja raiskauksiin. Julmuuksilta eivät välttyneet edes pikkulapset. Lisäksi suomalaisten omaisuutta ryöstettiin ja ihmisiä myytiin jopa orjiksi.

Se että länsimaiden vetäydyttyä Afganistanista talebanien valta kasvaa päivä päivältä huolettaa presidentti Halosta erityisesti juuri siviilien näkökulmasta.

– Oli presidenttinä silloin kun Suomen osallistumisesta Afganistanin rauhanoperaatioon päätettiin. Haluankin näin julkisesti antaa kaiken tukeni ulkoministeri Haaviston ponnisteluille pelastaa ne afgaanit, jotka ovat auttaneet rauhanponnisteluissa. Heitä odottaa kostonkierre ellemme voi taata heidän turvallisuuttaan, muistutti Halonen.

Tulevaisuutta ajatellen presidentti Halonen nosti esiin kestävän kehityksen rauhan rakentajana.

– Kestävä kehitys tarkoittaa ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä ja kaikki nämä osa-alueet tukevat rauhaa.

Näistä kolmesta osa-alueesta Halonen painotti erityisesti ihmisten välistä tasa-arvoa.

– Rauhanomaisessa yhteiskunnassa toteutuu yleensä myös sukupuolten välinen tasa-arvo. Naisten osallisuuden nostaminen myös rauhanpronsseissa johtaisi todennäköisesti myös kestävämpään rauhaan kun rauhalla olisi laajempi alusta, pohti Halonen.

Tervehdyspuheensa lopuksi presidentti Tarja Halonen muistutti rauhan eteen tehtävän työn olevan hidasta ja pitkäjänteistä, mutta sen palkinto on mittaamattoman arvokas.

– Ja lopuksi, muistakaa että rauha on iloinen asia.