Pyhämaassa syntynyt tänä vuonna jo seitsemän vauvaa

0
Vasemmalta oikealle ovat Pirkko Aalto ja Osmo, Johanna Laimaa ja Aava, Heidi Virtanen ja Eleanor, Essi Laine ja Onni sekä Sara Haser ja Paju.

Pyhämaassa on tähän mennessä tänä vuonna syntynyt jo seitsemän vauvaa. Luku on poikkeuksellisen suuri noin 500 asukkaan alueelle. Normaalisti uusia pyhämaalaisia syntyy 2–3 vauvan vuositahtia ja aikaisempi isompi nousu syntyvyystilastoissa oli pari vuotta sitten, kun samana vuonna syntyi neljä uutta pyhämaalaista.

– Uusikaupunki järjesti ensisynnyttäjille omia ryhmiä, myös seurakunta ja MLL ovat tuoneet äitejä ja lapsia yhteisiin tapaamisiin. Minun aloitteestani perustimme Pyhämaan tuoreille äideille oman Whatsapp-ryhmän, jossa voimme jakaa vertaistukea ja sopia yhteisistä tapaamisista, Johanna Laimaa kertoo pitäen maaliskuussa syntynyttä Aava-tytärtä sylissään.

Osa äideistä oli jo ennestään tuttuja keskenään, mutta maanantaina Pyhämaan Martat kutsuivat tuoreita äitejä vauvoineen tutustumaan toisiinsa piknink-henkisessä ajanvietossa. Samalla he pääsivät tutustumaan Marttojen puheenjohtaja Petteri Pitkämäen pihalla eleleviin karitsoihin. Paikalle hyvästä säästä, tarjoilusta ja seurasta saapui nauttimaan viisi äitiä sekä useampi Martta.

– Pyhämaan Martat ovat jo pidempään vieneet tervehdyksenä vauvapaketteja uusille pyhämaalaislapsille. Pakettiin kuuluu kudotut sukat, vaippoja, leluja ja kortteja. Käytäntö on ollut jo noin 10 vuotta, ja haluamme sillä kiittää uusia pyhämaalaisia, Pitkämäki kertoo.

Uusia vauvaperheitä kartoitetaan Facebookin puskaradion kautta. Tänä vuonna sen tietojen mukaan olisi syntynyt seitsemän vauvaa, mutta luku voi olla myös sitä suurempi.

– Onhan seitsemänkin jo todella hieno luku 500 asukkaan alueelle, Pitkämäki iloitsee.

Johanna Laimaan korviin on jo kantautunut kommenttia koronavauvoista, mutta hän ei ilmaisua haluaisi allekirjoittaa, koska lapsia saadaan, niitä ei hankita, joten koronaan liittyvä ajankohta on puhdasta sattumaa.

– Pyhämaassa kuitenkin on samoihin aikoihin kevään kieppeillä syntyneitä lapsia aiempaa enemmän. Syytä en sille tiedä, sillä meidän arkeen korona ei ole vaikuttanut mitenkään, Laimaa toteaa.

Laimaa on itse muuttanut Pyhämaahan kahdeksan vuotta sitten ja hän viihtyy alueella hyvin.

– Tämä on varsinkin kesällä aivan ihana paikka ja kirkonkylästä löytyvät kauppa ja ravintola. Minua ei haittaa ajella töihin kaupungin keskustaan. Täällä on myös paljon aktiivisia yhdistysihmisiä sekä koulu ja hoitopaikat ihan lähellä, Laimaa kiittelee.

Essi Laine asettelee neljän kuukauden ikäisen Onnin aurinkohattua paremmin. Hän on tyytyväinen äitien tapaamiseen ja yhteisen viestiringin perustamiseen.

– Kaipaisin äideiltä vertaistukea ja voihan siellä ryhmässä vaikkapa jakaa vinkkejä vaippatarjouksista, Laine naurahtaa.

Laine on asunut aiemmin Nousiaisissa ja Kalannissa, mutta hän muutti vähän aikaa sitten maanviljelijäpuolisonsa kanssa Pyhämaahan.

– Täällä on yhteisöllistä elämää, varsinkin kirkonkylässä. Tosin meidät lasketaan melkein kaupunkilaisiksi, koska asumme Pyhämaantien alkupäässä, josta on yhtä pitkä matka kirkonkylälle ja kaupungin keskustaan, Laine huomauttaa.

Kolmen kuukauden ikäinen Eleanor kurkistelee äitinsä Heidi Virtasen tarjoaman tuttipullon takaa. Perhe tuli neljä vuotta sitten Raaseporista Pyhämaahan Virtasen puolison työn perässä.

– Tämä on kiva ja rauhallinen paikka. Ainoa miinus on se, että harrastusten perässä on lähdettävä täältä kaupunkiin tai Laitilaan, Virtanen kertoo.

Pirkko Aalto on vienyt 3-kuukautisen Osman imetyshetkeä varten varjoisaan paikkaan. Perhe on muuttanut Turusta kolme vuotta sitten Pyhämaahan.

– Halusimme muuttaa luonnon äärelle ja käydä töissä muualla. Mieheni voi tehdä etätöitä kotoa käsin ja olemme viihtyneet hyvin, Aalto kertoo.

Hän on erityisen tyytyväinen nyt käynnistyvään samanikäisten lasten äitien yhteiseen toimintaa.

– Äitien hyvinvoinnin kannalta on tärkeää nähdä samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Onhan se parasta, kun voi jakaa omia tuntojaan ja nähdä muitakin kuin vauvoja, Aalto lisää.

Sara Haserin sylissä juttelee pian neljän kuukauden ikäinen Paju. Haser on kotoisin Itävallasta, mutta hän on käynyt koulunsa Helsingissä. Hänen miehensä on puolestaan Iso-Britanniasta.

– Meillä oli aluksi mökkisaari Pyhämaassa ja päätimme etsiä täältä luonnon läheltä myös kodin. Muutimme vuonna 2018 Pyhämaahan ja täällä kiehtovat sekä maalaisidylli että paikan romanttisuus, Haser kertoo.

Haserin mielestä äitien yhteinen toiminta on hyvä juttu, koska äidit tarvitsevat tukea toisiltaan.

– Tuntuu, että lapsiperheille tarjottu tuki on lisääntynyt sekä Uudessakaupungissa että Pyhämaassa. Tarkoitan sekä kaupungin puolesta tarjottavaa tukea että erilaisia yhdistyksiä. Se on hieno juttu, koska äideille kaikki mahdollinen tuki on tarpeen, Haser toteaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here