Rauhan symposium järjestetään mutta suurtapahtumat joudutaan siirtämään

0

Kiihtyneestä koronavirustilanteesta johtuen elokuulle suunnitellut Uudenkaupungin rauhan juhlavuoden suurtapahtumat siirretään mahdollisuuksien mukaan järjestettäväksi myöhemmin. Lounais-Suomen Aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti lähikontaktia yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa joudutaan rajoittamaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Huonontuneesta epidemiatilanteesta johtuen Uudenkaupungin torilla järjestettäväksi suunnitellut lauantaiset Rauhantorit on päätetty tällä erää peruuttaa. Myöskään elokuun viimeisen viikonlopun Uudenkaupungin rauhan juhlallisuuksia ei päästä toteuttamaan suunnitellusti – kaupungin järjestämä viikonlopun mittainen karoliinien vierailu sekä rauhansoutu ilotulituksineen perutaan elokuun viimeiseltä viikonlopulta, samoin kuin rauhan allekirjoituspäivälle suunniteltu koulurauhanjulistus ja pienoisnäytelmä.

Historian elävöittäjien vierailulle sekä rauhanpidoille monine ohjelmanumeroineen pyritään kuitenkin löytämään uusi ajankohta, kun kokoontumisrajoitukset sen turvallisesti sallivat.

Monia rauhankuukauden tapahtumia voidaan kuitenkin järjestää myös koronaturvallisesti. Keskiviikkona 11.8. alkava Rauhan Symposium toteutuu alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Tapahtuman järjestelyissä kiinnitetään erityistä huomiota turvaetäisyyksiin, tehostettuun hygieniaan sekä kasvomaskien käyttöön. Torstain, perjantain ja lauantain ohjelmaa voi seurata myös etänä – tapahtuma striimataan suorana Uudenkaupungin kaupungin Youtube-kanavalle.

Myös keskiviikon 11.8. ainutlaatuinen kirkko-oopperan ensi-ilta Ende und Beginn toteutuu Uudessa kirkossa. Oopperalle saatiin klo 21 alkava lisänäytös, johon mahtuu vielä mukaan.

Tie Uudenkaupungin rauhaan -kävelykierrokset on mahdollista järjestää turvaetäisyyksiä noudattaen. Seuraavat kierrokset starttaavat Pakkahuoneelta keskiviikkona 11.8., torstaina 12.8., lauantaina 14.8. sekä maanantaina 30.8.

Niin ikään Kauppiaantalon kulttuurisalongit, Uudenkaupungin Rauhanpuolustajain luento- ja konserttitilaisuus Crusellissa sekä 1700-luvun jumalanpalvelus ja Schola Cantorum Aboensis -konsertti kuun lopulla järjestetään näillä näkymin suunnitellusti, kokoontumisrajoitukset huomioiden. Myös näyttelytoiminta Crusellin Liljelund-hallissa ja Uudenkaupungin museossa jatkuu rajoitusten puitteissa.

Mahdollisista muutoksista rauhankuukauden tapahtumissa tiedotetaan osoitteessa uki.fi/rauha300 sekä juhlavuoden sosiaalisen median kanavissa.